Sivut

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Pennunvalinta on vakavaa touhua

Voidaan sanoa, että Pippi sai hyvin tasaväkisen pentueen. Ennen pentujen tapaamista ensimmäinen kriteerini oli, että otan penskan, joka on kiinnostunut minusta. No, neljän visiitin jälkeen on lapsista jokainen vuorollaan hyppinyt päälläni, jyrsinyt laukkuani, kenkiäni ja sormiani, uinut liiveihin ja pusutellut niin maan pirusti. Jos kiinnostuneisuus oli siis ensimmäinen lähtökohta, olisin saanut viedä kotiin kaikki seitsemän.

Ensimmäisellä kerralla kysyin Anne-Marilta, mikä pennuista muistuttaa ulkonäöltään eniten Pippiä samanikäisenä. Kuten lienee käynyt blogin aikana ilmi, minulla on heikko kohta Pipin tasaisen punaiselle, vaalealle turkille. Anne-Mari vastasi, että puna- ja vihreäpantainen ovat lähimpänä sitä. Mutta ulkonäön ei pitäisi olla tärkein kriteeri pennun valinnalle.

Pippi tosiaan teki seitsemän; puna-, viher-, vaalea-, ruutupinkki- ja tassupinkkipantaiset tytöt ja sini- ja mustapantaiset pojat.
Punaiseen ihastuin ensimmäisenä. Se oli tasainen ja innokas, kaunis tyttö. Ei pentueen suurin hulivili, muttei yksin mököttäjäkään. Siitä tuli ensimmäinen valintani.
Vihreä on jokseenkin rauhallinen. Pallottelin sitäkin aivan ensimmäisinä.
Vaalea on samanlainen kärpänen kuin Nekku, hyvin ihmisrakas ja pörrääväinen. Tarvitset vain katsekontaktin pentuun ja se juoksee luoksesi.
Ruutupinkki (Burberry) on naamastaan todella sievä, pieni prinsessa. Syntyessään ja ensimmäiset viisi viikkoa porukan pienin, mutta otti kovaa kiriä. Vahva vaihtoehto sekin.
Tassupinkki (Justiina) on todella tomera ja sosiaalinen tyttö. Useilla kerroilla ollut kimpussani eniten.
Sininen poika oli minulta pitkään ikään kuin hämärän peitossa, sillä se ei varsinaisesti ängennyt seuraan. Viimeksi kuitenkin otin asiakseni tutustua siihen ja siitä sai heti tiiviin kaverin.
Musta poika on suuri, paljolti Justiinaa muistuttava pentu. Mukava ja iloinen pentu sekin.

Tässähän kävi nyt niin, että kahdesta vahvimmasta vaihtoehdostani, punaisesta ja pikkupinkistä, toinen tulee päätymään minulle ja toinen menee sijoitukseen. Lievästi meinaa hirvittää, koska minulle lasketaan aika kovat odotukset. Nämä kaksi pikkunarttua ovat hyvin tasaväkiset, kumpikin erittäin potentiaalisia sijoitettavia. Minulle päätyvä pentu on erityisesti Penan suosikki, ja hän on jo aiemmin harmitellut minulle "haaskuuseen" meneviä kasvatteja. Ehkä siinä mielessä olisi ollut "turvallisempaa" ottaa joku vähemmän lupaava pentu, varsinkin kun olen belgiharrastajana ensikertalainen, mutta minkäs teet. :) Minulla on hyvät kemiat tuon pennun kanssa ja puhdasta innostusta kaikenlaisiin koiraharrastuksiin. Ei muuta kuin sekaan vain.

Nyt olisi se fanfaarien paikka, sillä tässä se on: pikkuneiti Burberry. Nekun uusi ystävä on tolkuttoman suloinen ja vähän sisarusten jalkoihin jäävä, mutta täpäkkä. Pienestä koostaan huolimatta tyllerö keksii keinot naruttaa toisia ja kohota korkeuksiin. Eilen se valloitti sylistäni heti paraatipaikan, jossa se hyvin ylhäisesti tähyili muita häsyäviä lapsia.
Jaa se nimi? Sitäkin asiaa puitiin eilen. Blomsterithan antavat pennunottajien osallistua nimeämiseen. Heillä oli tälle lapselle kaksi vaihtoehtoa odottamassa, joista valitsin sitten toisen, ja siitä se rekisterinimi ilmeisesti sitten muotoutuu. KoiraNetistä kersa siis tullee löytymään nimellä Rantavahdin Jäätelökesä.
Tässä blogissahan olen enemmän tai vähemmän kutsunut sitä nimellä Burberry pantansa mukaan. Oikea kutsumanimi viittaa vähän samaan ilmansuuntaan. Kakara tulee siis vastaamaan nimeen Iiri. Burberryhan on brittimerkki, kun taas iiri... Irlannin kieli. Senkin nimen kehitteleminen oli varsinainen iisakinkirkko. Minulla oli heti ensi alkuun puoli vuotta sitten varattuna nimi Kendra, mutta pentujen synnyttyä makustelin sitä hieman enemmän ja tulin siihen johtopäätökseen, ettei nimi soinnu suomalaisen suussa tarpeeksi sulavasti (siitä tulee "Kentra"), joten rupesin pallottelemaan kaikenlaisia naisennimiä. Edinburghiin lähtiessäni oli tiedossa jo uusi nimi: Iiris. Sillä reissulla ässälle tapahtui sitten jotain, kai se putosi paluumatkalla Atlanttiin. Tykkään sanaleikeistä, ja Iiri vähän leikkii (engl. "eerie", aavemainen, lausutaan samalla lailla). Tykkään myös harvinaisista nimistä, ja uskon, ettei toista Iiri-koiraa tule kovin äkkiä vastaan (ellei joku blogin lukija sitä nyt itselleen tempaise :)). Iiri sopii pikkutytölle hyvin, sillä se kuulostaa pikkuruiselta.

Mutta tässäpä lätinää, päätetään muutamaan tuhanteen sanaan eli jokuseen kuvaan. :P


             

                   
P.S. Otin yksin tein käyttöön uuden taustani, jota sovittelin tässä yksi ilta tuntikaupalla. Loput muutokset laitan myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti