Uutta pukkaa

Nyt kun tässä kerran taas olin säätämässä tätä niin säädetään nämä loputkin muutokset voimaan. Eli, kuten ylhäällä lukee, blogin uusi nimi on Rantavahti & Vauhtitassu.

Blogin nimi tulee luonnollisesti lasten kennelnimistä. Ne ovat kumpikin suomenkielisiä, niin ne toimivat oikein hyvin yhdessä, varsinkin kun niistä tulee sellainen Heinähattu ja Vilttitossu -assosiaatio. Roolitkin osuvat kohdilleen; Iiri sopii Heinähattu-isosiskoksi isomman aikuiskokonsa ja suhteellisen rauhallisuutensa vuoksi. Nekku taas on rämäpää-Vilttitossu, joka aina houkuttelee siskonsa seikkailuihin.

Otsikkokuvan karvakasat tulevat vanhemmilta. Iirin Pippi-äiti on kaunis punablondi, kun taas Nekun Devil-iskä on kohtalokas mustaturkki. Vanhemmat on valittu värityksen mukaan; Lotan aurajuustoturkki ei olisi oikein sopinut Nekun tunnukseksi ja Hugon suklaata lähentelevä merkistö ei taas aivan käy yksin meidän pienen blondi-Iirin kanssa.

Jonkun verran saan vielä tehdä tässä mallinsovitusta, mutta pääsinpäs pätkäyttämään uuden nimen esiin!

Kersojen kuvakatselmus

Kävinpäs hifistelemässä taas kakaroiden luona kameran kera, ja kuvia karttui taas kovasti. Raakasin sieltä muutaman kivoimman yleiseen pällistelyyn.

Hoksasin, että Googlen kuvahaussa saattaa tulla hyvin paljon blogini kuvia, joten tästä eteenpäin signeeraan ne. Pääsin tiiraamaan blogini ulkoasua vihdoin pöytäkoneelta, enkä ole kauhean tyytyväinen. Tämän läppärin resoluutiolla tuo taustakuva täyttää pystysuunnassa koko näytön, mutta ei pöytäkoneella. Paljon säätöä tiedossa.

Mutta kuvakimara lähtee tästä.

 Täältä me tullaan! Penikat ulkoaitauksessaan, etummaisena sijoitusnarttu Jippi eli Rantavahdin Jippikayjei. Jipin korvat ovat jo lähteneet nousemaan, mikä tekee sen tunnistamisen helpommaksi. Jippi on käynyt Iirin kanssa hyvin samankokoiseksi (nyt 100 grammaa alkuperäistä pikkulikkaa kevyempi!), joten kauempaa kakaroiden erottaminen toisistaan on käynyt vaikeaksi. Jipin takana valkopanta Jeskamandeera, jonka nimi kyllä käy täysin yksiin pennun luonteen kanssa. "Jeskamandeera, mitä sä taas touhuat?" Keskellä Iiri. Vasemmalla taka-alalla joko Jaska (mustapantapoika) tai vihreä tyttö Juhannusruusu, kokoero Iiriin nähden viittaisi enemmän Jaskaan. Iirin oikealla puolella Jalo (sinipantapoika) ja Justiina, en osaa sanoa, kumpi on kumpi. 

Tässä on hyvä rauhoittaa kutisevia ikeniään. Setin alimmainen on Iiri, kahta muuta en äkkiseltään tunnista. 

Nämä lapset on kuitenkin helppo tunnistaa: Jaska Jokunen ja Iiripiiri.

 "Äiti, äiti!" Ränttätäntät rynnistävät maitobaaritungokseen, kun Pippi ilmaantuu näköpiiriin. Iiri vasemmalla, kun taas kasassa vaikuttaisi olevan Jaska, Jalo ja Justiina. Taitaa siellä neljäskin olla.

 Jeskamandeera pasteeraa. Tämä tyttö on vielä vapaa, joskin kyselyitä siitä on vielä auki.





Sitkeästi se vaan jaksaa mamma imettää, vaikka kohta pentumassa nostaa belgiäidin ilmaan.




Ryhmä rämä. Vasemmalla Jalo, oikealla Iiri, Iirin vieressä Jaska, siitä yläviistossa Jippi, keskellä Justiina ja Jalon yläpuolella taitaa olla viherpanta-Juhannusruusu.

 Pentuin valtakunta. Sisäaitauksessa virikettä piisaa ja sekamelska on sen mukainen. Pysyypähän ainakin mielenkiinto poissa keittiönkalusteista. Oikealla lienee Jaska, sen vieressä Jalo, kahdesta muusta en uskalla arvata mitään. Kutakuinkin samanväriset ja samankokoiset tytöt voisivat kuitenkin viitata Iiriin ja Jippiin.



Ja paras pala viimeiseksi, pikkutyttöni kaunotar. Onnistui niin hyvin, että voisin harkita tämän tekemistä/teetättämistä tauluksi.







Loppukaneetiksi vielä, että Nekun holtiton kasvaminen vaikuttaa helpottaneen. Nyt kuudentoista viikon iässä se oli mitattaessa ja punnittaessa 34 cm ja 6,1 kg. Hämmentävää, että Hista painoi kuollessaan 6,2 kg. Hista oli aivan liian laiha. Sitä ei viime vuosinaan enää mitattukaan, mikä minua nyt hiukan kismittää. Nuorena tehdyssä mittauksessa se kuitenkin muistaakseni oli noin 37 cm.

Nekusta sain myös hienon kuvan:

Pennunvalinta on vakavaa touhua

Voidaan sanoa, että Pippi sai hyvin tasaväkisen pentueen. Ennen pentujen tapaamista ensimmäinen kriteerini oli, että otan penskan, joka on kiinnostunut minusta. No, neljän visiitin jälkeen on lapsista jokainen vuorollaan hyppinyt päälläni, jyrsinyt laukkuani, kenkiäni ja sormiani, uinut liiveihin ja pusutellut niin maan pirusti. Jos kiinnostuneisuus oli siis ensimmäinen lähtökohta, olisin saanut viedä kotiin kaikki seitsemän.

Ensimmäisellä kerralla kysyin Anne-Marilta, mikä pennuista muistuttaa ulkonäöltään eniten Pippiä samanikäisenä. Kuten lienee käynyt blogin aikana ilmi, minulla on heikko kohta Pipin tasaisen punaiselle, vaalealle turkille. Anne-Mari vastasi, että puna- ja vihreäpantainen ovat lähimpänä sitä. Mutta ulkonäön ei pitäisi olla tärkein kriteeri pennun valinnalle.

Pippi tosiaan teki seitsemän; puna-, viher-, vaalea-, ruutupinkki- ja tassupinkkipantaiset tytöt ja sini- ja mustapantaiset pojat.
Punaiseen ihastuin ensimmäisenä. Se oli tasainen ja innokas, kaunis tyttö. Ei pentueen suurin hulivili, muttei yksin mököttäjäkään. Siitä tuli ensimmäinen valintani.
Vihreä on jokseenkin rauhallinen. Pallottelin sitäkin aivan ensimmäisinä.
Vaalea on samanlainen kärpänen kuin Nekku, hyvin ihmisrakas ja pörrääväinen. Tarvitset vain katsekontaktin pentuun ja se juoksee luoksesi.
Ruutupinkki (Burberry) on naamastaan todella sievä, pieni prinsessa. Syntyessään ja ensimmäiset viisi viikkoa porukan pienin, mutta otti kovaa kiriä. Vahva vaihtoehto sekin.
Tassupinkki (Justiina) on todella tomera ja sosiaalinen tyttö. Useilla kerroilla ollut kimpussani eniten.
Sininen poika oli minulta pitkään ikään kuin hämärän peitossa, sillä se ei varsinaisesti ängennyt seuraan. Viimeksi kuitenkin otin asiakseni tutustua siihen ja siitä sai heti tiiviin kaverin.
Musta poika on suuri, paljolti Justiinaa muistuttava pentu. Mukava ja iloinen pentu sekin.

Tässähän kävi nyt niin, että kahdesta vahvimmasta vaihtoehdostani, punaisesta ja pikkupinkistä, toinen tulee päätymään minulle ja toinen menee sijoitukseen. Lievästi meinaa hirvittää, koska minulle lasketaan aika kovat odotukset. Nämä kaksi pikkunarttua ovat hyvin tasaväkiset, kumpikin erittäin potentiaalisia sijoitettavia. Minulle päätyvä pentu on erityisesti Penan suosikki, ja hän on jo aiemmin harmitellut minulle "haaskuuseen" meneviä kasvatteja. Ehkä siinä mielessä olisi ollut "turvallisempaa" ottaa joku vähemmän lupaava pentu, varsinkin kun olen belgiharrastajana ensikertalainen, mutta minkäs teet. :) Minulla on hyvät kemiat tuon pennun kanssa ja puhdasta innostusta kaikenlaisiin koiraharrastuksiin. Ei muuta kuin sekaan vain.

Nyt olisi se fanfaarien paikka, sillä tässä se on: pikkuneiti Burberry. Nekun uusi ystävä on tolkuttoman suloinen ja vähän sisarusten jalkoihin jäävä, mutta täpäkkä. Pienestä koostaan huolimatta tyllerö keksii keinot naruttaa toisia ja kohota korkeuksiin. Eilen se valloitti sylistäni heti paraatipaikan, jossa se hyvin ylhäisesti tähyili muita häsyäviä lapsia.
Jaa se nimi? Sitäkin asiaa puitiin eilen. Blomsterithan antavat pennunottajien osallistua nimeämiseen. Heillä oli tälle lapselle kaksi vaihtoehtoa odottamassa, joista valitsin sitten toisen, ja siitä se rekisterinimi ilmeisesti sitten muotoutuu. KoiraNetistä kersa siis tullee löytymään nimellä Rantavahdin Jäätelökesä.
Tässä blogissahan olen enemmän tai vähemmän kutsunut sitä nimellä Burberry pantansa mukaan. Oikea kutsumanimi viittaa vähän samaan ilmansuuntaan. Kakara tulee siis vastaamaan nimeen Iiri. Burberryhan on brittimerkki, kun taas iiri... Irlannin kieli. Senkin nimen kehitteleminen oli varsinainen iisakinkirkko. Minulla oli heti ensi alkuun puoli vuotta sitten varattuna nimi Kendra, mutta pentujen synnyttyä makustelin sitä hieman enemmän ja tulin siihen johtopäätökseen, ettei nimi soinnu suomalaisen suussa tarpeeksi sulavasti (siitä tulee "Kentra"), joten rupesin pallottelemaan kaikenlaisia naisennimiä. Edinburghiin lähtiessäni oli tiedossa jo uusi nimi: Iiris. Sillä reissulla ässälle tapahtui sitten jotain, kai se putosi paluumatkalla Atlanttiin. Tykkään sanaleikeistä, ja Iiri vähän leikkii (engl. "eerie", aavemainen, lausutaan samalla lailla). Tykkään myös harvinaisista nimistä, ja uskon, ettei toista Iiri-koiraa tule kovin äkkiä vastaan (ellei joku blogin lukija sitä nyt itselleen tempaise :)). Iiri sopii pikkutytölle hyvin, sillä se kuulostaa pikkuruiselta.

Mutta tässäpä lätinää, päätetään muutamaan tuhanteen sanaan eli jokuseen kuvaan. :P

             

                   

P.S. Otin yksin tein käyttöön uuden taustani, jota sovittelin tässä yksi ilta tuntikaupalla. Loput muutokset laitan myöhemmin.

Pippi Special Edition

Huomasin, että Pippi on hyvin yleinen syy ajautua tähän blogiin Googlesta. Voisi sanoa, että useamman kerran kuussa näkee liikenteen lähteeksi googletuksen "Bästdals Ginet". Koska Pipistä saa loppujen lopuksi aika vähän tietoa netistä ja se noin googletettu koira on, voisin raapustella tähän pienen kaksikielisen esittelyn penikkani äidistä. :)

I kinda noticed that people drift into this blog very frequently by Googling "Bästdals Ginet". As she is such a popular dog to Google I could write a little introduction about her, especially when there isn't lots of information already in the Internet. She is the mother of my Belgian puppy.

So, Bästdals Ginet alias Pippi is a little Swedish souvenir. She was imported to the kennel of Rantavahdin, Tornio, Northern Finland and she has had her first litter in the age of four.

Pippihän tosiaan on Blomsterien Ruotsin-tuliainen. Anne-Mari ihaili van de Pillendijkin koiria, Dinaa erityisesti, ja otti tilaisuudesta vaarin, kun Dina teki viimeistä pentuettaan Bästdalin kenneliin. Ginet oli pentueen ainut tyttö, joten pentuvalinta oli suhteellisen selvä. Ginet, ruotsalainen pieni belginpenska, sai nimensä Peppi Pitkätossulta.

How did Pippi end up to the Blomsters? Well, Mrs Blomster admired the dogs of Van de Pillendijk. So it happened that Dina van de Pillendijk, an aging bitch owned by the Bästdals' kennel, had her last litter, five males and only one female, Ginet. So that was it. Ginet got her name Pippi from the Swedish children's books character Pippi Longstocking.

Pippi on koirana hyvin miellyttävä. Se on verrattaen rauhallinen kotioloissa. Kiinnitin ensimmäisenä huomiota siihen, kuinka se jäi odottamaan omaa vuoroaan tervehtimisessä nuoremman uroksen (Kodan) syöksyessä touhottaen tutustumaan. Se lähestyi varovasti kuin lupaa pyytäen, mutta kerran kun innostuit sitä rapsuttamaan, se kyllä palaa luoksesi vastaanottamaan kunnon kyhnytykset. Pippi on hyvin älykäs ja tottelevainen. Tai sitten se on jälkimmäisen suhteen vieraskorea. ;)

Pippi is a very pleasant dog. Its peaceful persona points up to you when you meet her. When other dogs may run to you buzzing, she remains further from others, curious anyway. When you have greeted everyone else and sat down, she shyly comes to you like asking, if you could scratch her a bit. And once you have, she will return every now and then to receive another bunch of good scratches. She's very intelligent and obedient. Or just pretending to be such in front of guests. ;)

Pippi two days away from giving birth to her litter.

Äitinä Pippi on niin ikään ihastuttava. Naskalihampaiset pirulaiset pääsevät nisälle vielä pitkään, eikä mammakoirassa näy mainittavia kyllästymisen merkkejä. Sehän on verrattaen vanha ensisynnyttäjä, mutta on kyllä sopeutunut rooliinsa erinomaisen hyvin.

She is also a nice mother. Fiendish puppies with fangs like stilettos get easily fed and they're at the moment already 5 weeks old. She hasn't been remarkably fed up with her new role although quite an old first-time mama.

Ja sitten loppuun yhteenveto Pipin ajantasaisista tiedoista, joita itse ainakin sain metsästää ja metsästää.

Here are some up-to-date facts about Pippi as they're pretty difficult to track down.

C. I. B. FIN & S CH JWW-08 W-08 JK3 HK1 Bästdals Ginet, "Pippi"
(suom. C. I. B. FI & S MVA JMV-08 V-08 JK3 HK1)
* 16.2.2007
Breeder/kasv.: Maria Tönnehag, Näsviken, Sweden
Owners/om.: Anne-Mari & Aleksi Blomster, Tornio, Finland
Hips B/B, eyes clear, elbows 0/0
Hobbies/harr.: tracking, obedience/jälki, haku, toko (voi)

Some links/Linkkejä:
Kennel of Rantavahdin
Kennel of Bästdals
Pippi in KoiraNet

P.S. Näköjään KoiraNetissä nuo tittelit olikin (ei ollut kyllä viimeksi!), mutta tässä nämä on kaikki samalla sivulla. :P Laitan myöhemmin vielä kuvia kun nyt en ole omien kuva-arkistojeni äärellä.

Later on, I'm going to add some photos of Pippi as I don't have my own photos on this computer.

Askel askeesiin

Nyt meni blogi kyllä aika kammon askeettiseksi, mutta kaikki liittyy uuteen layoutiin. Tähän tulee uusi taustakuva, jossa on myös uusi pentu mukana, mutta koska en ole vielä vahvistanut kauppaa ja juuri tätä pentua, en vielä liitä sitä tähän.
Tekstipalsta meni aikamoisen kapeaksi. Saa nähdä, säädänkö tuota vielä. Kuvien ja kuvatekstien suhteen ainakin se on turhan kaitainen.

Laitetaan kevennykseksi yksi kollaasi Nekusta. Kumpikin on näpätty kännykkäkameralla, ja tuo koira on sellainen pirisijä, että siitä on mahdotonta saada kännykällä oikein hyvää ja "punasilmätöntä" kuvaa.

Eli vasemmalla on Nekku nyt, 15-viikkoisena ja oikealla 8-viikkoisena. Kovaa muutosta on tapahtunut ainakin rakenteen suhteen. Oikeassa kuvassa Nekku on vielä kunnolla pentumainen, pyöreä tollisko, uudemmassa se on jo melkoinen koipeliini.

Tietääkö kukaan muuten niitä sheltin virallisia kokostandardeja? En löytänyt shelttien jalostusvaatimus- tai -toivomuslistalta kohtaa, jonka mukaan sheltin säkäkorkeuden pitäisi sijoittua tietylle skaalalle. Sen puolesta Nekun mahdollisilla pennuilla olisi siis toivoa päästä rekisteriin. Itse tietenkin tykkäisin näyttelyiden puolesta edes siitä H-arvostelusta, jolla Nekku voisi saada valionarvon. Tuo on mielestäni yksi iso epäkohta; miten ulkonäkö liittyy siihen, onko koira liikuntaharrastuksensa huippu? Tietty valionarvolla myydään pentuja ja se hyväksi havaittu yhtenä kriteerinä kertoo, että valiokoira on myös ulkonäöllisesti käypä. Mutta tuo valionarvo on se korkein tunnustus (tietty mestaruuksien lisäksi), mitä harrastaja voi koiralleen saada, ja jollain tasolla on aika laimeata viedä innokkaan harrastajan toiveet tästä tittelistä ihan vain sen takia, että koira ei tyydytä ulkomuototuomaria.

Mutta tässä tällainen pikainen leukojenavaus, palataan astialle.

The waiting moving towards its climax

It might be time for another English update.

So, the puppies are born and doing very nicely. They turned 5 weeks old on Monday so they'll be heading to new homes after two weeks. I have two quite sure candidates for my new puppy to be. They're both females as I reserved a bitch before they were born. There's all in all seven puppies in the litter; two males and five females. There's a lot of pictures of them in earlier entries.

Two months ago I lost my first dog, the Sheltie Hista. She was 12 years old and she suffered from kidney failure. As it is incurable disease with dogs, she was put to sleep in 11th April after almost a week's diarrhea and vomiting. Hista left a huge empty slot into my heart as she was my first pet and the best friend of my teenage years.
My parents got a new Sheltie puppy quite quickly. The yearn for it was placed years ago, but it wasn't possible to get one earlier. And in the end Hista being sick couldn't bear a little puppy buzzing around. But when Hista's condition got radically worse and it began to seem that she wouldn't make it to Easter we started to arrange a new baby accommodate her old place so it wouldn't be so empty when she would be gone. And so, just before April turning to May, we got Nekku. She is a bright little tricolour Sheltie kid from Savukoski.

Hista was buried last Sunday. Earlier wasn't possible because of frozen earth. She was buried to the grounds of my parents' new house yet to be built. Her grave is a pretty little grove in the back of the yard. It will be quiet and peaceful there even when the constructing is going on. She will have a rose planted there just under three birch trees. I'm sure it'll be a lovely place.

The blog will be going through some new layout processes. At the moment you see a temporary layout and I am experiencing on new colourings and stuff. The blog itself will probably change its name and address. The current name refers to Belgies and a Sable coloured Sheltie (Of the Darkmasked and the Foxtailed) but as I chat a lot about Nekku and the name really hasn't room for her, I guess I'll be changing it.

Next time I'm updating this blog in English I believe I have had my little Belgie for a while as the time goes by unbelievably quickly. So see you later!

Ulkoilmaelämää

Vauvat on taas nähty ja samoin uutta väkeä. Tapasin Kanaset eli Hugon omistajat sekä sijoitusnartun tulevan vastaanottajan. Hugo ei ollut mukana tällä kertaa. Mukavaa porukkaa, toivottavasti ollaan tekemisissä jatkossakin.

Kameran unohdin sujuvasti matkasta! Otin kuitenkin jokusen räpsyn kännykkäkameralla. Vihdoin sain lapsosista kuvaa ulkosalla. Niille on rakennettu pihalle iso aitaus kompostikehikosta ja kanaverkon tapaisesta. Siellä ne saavat leikkiä ja piileskellä kasvien ja pensaiden alla ja opetella sisäsiisteyden alkeita.





Pippi-aiheiset kuvat ovat tällä kertaa melko imettämispainotteisia. Tässäkin kaunis punatukka ruokkii lapsiaan istualtaan. En saa kyllikseni tuon koiran ihailemisesta, on se vain niin kaunis ja älykäs. Toivottavasti sen tytär perisi edes puolet äitinsä hyvistä piirteistä.

Löytyy täältä toki vähän muutakin. Pippi antaa kurinpalautusta pinkkipantaiselle pikkutytölle. Ehkä toinen pinkkipanta olisi ansainnut ojentamisen hiukan paremmin, mutta ehkä Pipillä oli syynsä. Ympärillä normaali hässäkkä leikkiviä ja syöviä pentuja




Punapantainen kyllä on jo sipannut.

Toinen imetyskuva, pikkutyttö ja pojat (musta- ja sinipanta). Tyttö ei pidä pantaansa, sillä toiset pennut retuuttavat sitä siitä.






Sympaattinen mamma raparperipensaassa.







Raparperin alla tykkää olla myös valkopantainen tyttö.









Pikkutyttökin löysi käsilaukkuni tekonahkaisen miellyttävyyden.






Hoksasin edellisestä kuvasatsista, että olin ihan hyvin saanut kuvattua kaikki pennut, sinipantaista poikaa lukuunottamatta. Kuvatessa tulee aina vähän suosittua jotakuta, joka sattuu parhaisiin kuvausasentoihin. Viimeksi niihin sattuivat Justiina (iso pinkkipanta) ja mustapantapoika, tällä kertaa on tullut kuvattua selvästi enemmän pikkutyttöä.

Selailin tänään Qojotes-kennelin blogin pentuekuvia. Kestilän Sari on erittäin aktiivinen valokuvaaja, mitä saan kiittää hyvästä katsauksesta belginpenskan kehityksen kasvuvaiheisiin. Kätevästi näkee pennun kasvun hooponnäköisestä karhunpojasta virtaviivaiseksi tummaturvaksi. Toivottavasti itselläkin tulisi oltua yhtä aktiivinen kuvaaja. Ihan hyvin tuo on tähän mennessä sujunut, saa nähdä, miten käy, kun koiranomistajuus muuttuu arjeksi. Ei tule liian paljon noita kissoja tai kaniakaan kuvattua. Nekusta noita vielä räpsii, vaikka niitä ei tähän olekaan tullut liikoja laitettua.

Väliaikaisjärjestys

Värkkäsin pienen ulkoasumuutoksen tähän, joka ei jää pysyväksi. Osa tekstistä on vaikealukuista valmiiksi määritellyn väripaletin myötä, mutta maalaamalla sen erottanee. Teen erilaisia kokeiluja uutta ulkoasua varten, jolloin muutoksia saattaa tulla muitakin.

Huomenna taas katsomaan pentuja sekä kyläilemään tulleita kuopiolaisia, joiden joukossa on käsittääkseni ainakin yhden sisaruksen tulevat omistajat. Isukki-Hugonkin isäntäväki tulee, kuten viimeksi mainitsin, mielenkiinnosta täytyy lähteä tutustumaan heihinkin. Jos Hugo tulee, saan varmaankin myös kuvia koko karvaisesta belgiperheestä. :)

Kerrotaan nyt täälläkin, että olen pyöritellyt mahdollisuutta muuttaa Oulusta pohjoisempaan. Ystäväni opiskelee ammatti-instituutti Lappian Louen yksikössä Tervolassa eläinhoitajaksi, ja samassa yksikössä voi opiskella myös tekstiiliartesaaniksi, joka on siis se, mitä minä nyt opiskelen Oulussa. On alkanut tuntua siltä, etten pääse kouluttamaan koiriani (jännästi luen myös Nekun omakseni :D) tarpeeksi hyvin Oulussa - ei vieläkään tiedä, missä käy pentutottikset ja mitä voi harkita pitemmän päälle paikkana aloittaa agi ja pk. Oulussa on aika huonoa tällä hetkellä lämmitettyjen hallien suhteen, OKK pääsee aloittamaan omansa rakentamisen hamassa tulevaisuudessa ja niin edelleen. Torniossa taas on kaikki jo valmiina; piirit ja puitteet. Blomsterien suhtautuminen koiriinsa ja niiden kouluttamiseen on tehnyt minuun aikamoisen vaikutuksen, ja kun molemmat ovat vielä TorKKin kouluttajia, mieluustihan sitä haluaisi olla heidän koutsattavanaan.
Jotenkin vaan ärsyttää ajatus, että elokuussa on tempaistava kamppeensa ja elukkansa ja lähdettävä niiden kanssa Ouluun pois Nekun luota, Nekku kun juuri elokuussa olisi riittävän ikäinen pentutottiksen aloittamiseen jne. Ei sieltä Oulusta oikein viikoilla revetä käymään iltatreeneissä. Tervolasta sen sijaan hurauttaisi aika kätevästi, jos olisi auto käytössä. Luulen, että se voisi järjestyä.

Mutta saapa nähdä, paljon on tässä vielä järjesteltävää ja selviteltävää ennen kuin tuollaiset asiat ovat toteuttamiskunnossa. On minulla jonkunlainen tunneside Ouluunkin, mutta on tässä jo jonkin aikaa ollut vähän sellainen olo, että se on nähty paikka. Oleellisimmat ystävät voi tavata pikku päiväreissullakin, eihän se niin kaukana loppujen lopuksi olisi. Koulussa on myös ollut mukavaa tänä vuonna, mutta en voi väittää, etteikö läheiseksi muodostuneen porukan hajoaminen joka ilmansuuntaan olisi madaltanut vähän omaakin kynnystä harkita muita juttuja. Tekstiiliartesaaniksi minä kyllä haluan valmistua, olisi jo aikakin saada jonkunlainen ammattitutkinto.

Tämmöistä settiä tällä kertaa. Laitan varmaan kuvia taas kun olen käynyt lapset ihmettelemässä.

Rendez-vous @ Rantavahti

Käväisinpäs väijymässä Pipin lapsosia toisen kerran, ja minulla on oikein kuviakin! Tästä se alkaa, blogini muuttuu pikkuhiljaa tekotaiteellisista pohdinnoista kuvakimaraan ja koirien edesottamusten kertaamiseen... :D

Tosiaan, belginpennut ovat nyt rapiat neljä viikkoa ja tasan kuukauden vanhoja. Meno oli vilkastunut kovasti viime näkemästä, ja pennuissa oli enemmän luonteita erotettavissa. Sen aikaisemmin mainitsemani pennun rinnalle nousi toinen potentiaalinen ehdokas, ja aika hyvin, sillä nämä kaksi lapsukaista ovat myös Blomsterien omassa harkinnassa sijoitusnartuksi. Minullehan pentu tulee siis ikiomaksi, vaikka jossain vaiheessa taisin mainita pitäväni sijoitusta mahdollisena. Sijoituskoti löytyi sitten muualta. :) Mutta tosiaan, samoja pentuja tässä harkitaan. Aika näyttää, kumpi "jää" minulle vai jääkö kumpikaan. Voihan se olla, että seuraavalla kerralla sieltä nousee taas uusi ehdokas.
Viikonloppuna on teoreettinen mahdollisuus tavata pentujen isä Hugo. Pojan isäntäväki tulee Tornioon kyläilemään ja tapaamaan pentuja, ja he ehkä ottavat isäpapan mukaansa. Lähden kyllä ehdottomasti tapaamaan heitä, jos Hugo tänne päätyy.

Mutta tässä muutama kuva! Kuvasin kyllä jokaisen, mutta eloisat pennuthan ovat vaikeita kuvattavia, ja siksi toisekseen monissa hyvissä kuvissa pennun pantaa ei näy lainkaan, joten en osaa kaikista sanoa, mikä pentu kuvassa on. Valitsin siis vain kuvina parhaat keskittymättä siihen, tulevatko kaikki pennut kuviin.





Tässä on pentueen päällepäsmäri Justiina (pinkki tassupanta). Justiinaa väsyttää. Todella sosiaalinen tyttö. Taisin mainitakin Justiinasta viimeksi, että voisin harkita muuten, mutta Nekun kanssa en mielelläni toista jääräpäätä laittaisi.

Ja tässä on toinen unikeko, pentueen pienimmäinen (pinkki Burberry-panta). Todella sievä naama, pienet korvat (varmaan nousevat aikaisin pystyyn). Porukan altavastaaja. Toisaalta sisu kehittyy, kun kuusi isompaa sisarusta käy päälle! Tämäkin on tyttö.

Torkkutuvassa keittiökaapiston alla kolme belginlasta. Oikeanpuolimmainen on vaalea poika (musta panta), pikku kiusanhenki olemassaan, keskimmäinen ensimmäisenä syntynyt tyttö (punainen panta, kuten näkyy), vasemmalla taitaa olla rauhallinen tyttö (vihreä panta). Toisena vaihtoehtona vaaleapantainen tyttö, sekin vähän kiusaavainen luonteeltaan.





"Mitä sä sisko teet?"

Justiina (pinkki panta) tappaa käsilaukkuani, sisaruksia ihmetyttää (vas. punapantatyttö, oik. viherpantatyttö).












"Eiku oota... Mulla on tosi hyvä juttu! Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen..."
(mustapantapoika)

















"Kas menninkäinen ennen päivänlaskua ei voooooooi... Osaanko mää sun mielestä laulaa?"
(mustapantapoika, valkopantatyttö)







"Ai mitä? Minäkö? Emmä sun lelua ottanu..."
(punapantatyttö)














Varmaan tässä parin viikon aikana tiedetään, mikä se niistä loppujen lopuksi on. Kovaa kyytiähän tuo luovutus lähenee. Kauhean nopeasti tässä on aika mennyt muutenkin. Vastahan sitä oltiin nähty Pippi ensimmäisen kerran ja odotettiin sen juoksun alkamista kuin kuuta nousevaa, ja nyt pennut ovat jo kuukauden vanhoja...

Bloggity blog blog

Ja sitten jotain ihan muuta. Kävi niin omistautuneeksi tuo edellinen merkintä, etten kehdannut enää siihen loppuun ruveta survomaan muita asioita.

Blogi tulee kokemaan pikku muutoksia. Nimen tulen vaihtamaan. Tuo nykyinen viittaa enimmäkseen tervuihin ja, kuten alaotsikko kuuluu, niistä kuumeilemiseen. Ketunhäntä oli myös Histalla. Kumpikaan noista otsikossa mainituista ulkonäköpiirteistä ei oikein päde Nekkuun (vaikka ehkä luonteen puolesta päteekin), joka kuitenkin on aika isossa osassa tätä blogia. Nimi siis vaihtuu, luultavasti url-osoitekin, ja layout. Muutokset teen, jahka varaukseni Rantavahdin pentueeseen ja pentuun varmistuu.

Jatkossa haluaisin myös käsitellä enemmän muitakin eläimiä, ja mikäpä minua estää. Olenhan jakanut neliöni ja huomioni kaikenlaisten muidenkin karvaisten kanssa kohta seitsemän vuotta. Uusi nimi tulee viittaamaan edelleen enemmän koiriin, mutta aikeenani on kirjoittaa aina silloin tällöin omia merkintöjään muistakin lemmikeistäni. Esimerkiksi kanini häkkiprojekti on aika mielenkiintoinen iisakinkirkko. Eivätkä kissanikaan persoonallisuuden suhteen Nekulle häviä. Mutta kaikki aikanaan, eihän sitä etukäteen tiedä, mistä milloinkin jaksaa tai haluaa kirjoittaa.

Olen oikeastaan aika yllättynyt siitä, kuinka hyvin olen jaksanut tätä ylläpitää. Yleensä tällaiset projektit jumahtavat kuukaudessa, varsinkaan, jos näkyvää ulkopuolista kiinnostusta ei ole. Kommentit loistavat edelleen poissaolollaan, mutta klikkaustilastot kannustavat jatkamaan. Muistuttaisin muuten, että Blogspot-blogeja kommentoidakseen ei palveluun tarvitse rekisteröityä erikseen, vaan Google-tili riittää (Gmail-osoite). En muuten muista, voiko kommentin jättää ihan ulkopuolisenakin. Täytyy tarkistaa.
Huvittava huomio oli, että merkinnät alkoivat harventua, kun Nekku tuli. Osasin odottaa sitä, mutta hauska havainto silti: heti kun on koira, jonka kuulumisia ja kasvukertomuksia kirjoitella, ei joudakaan päivittämään. Toisaalta tulee tässä koneen äärellä istuskeltua, joten ehkä se "joutaminen" on korvien välissä. :]

Mutta tällaista tuloillansa!

Trikkitytöt tiskillä

Jäi sen edellisen merkinnän jälkeen häiritsemään, onko tuo meidän Nekku isohko ikäisekseen pennuksi. Vertailin siis sen sisarpuoliin (kiitos Kuivalan Maikille, joka pitää blogissaan pentujensa kokoja erinomaisesti ylhäällä), ja onhan se. Korkeutta löytyy trikkisiskoon (Smartteams True Lady) nähden suorastaan viisi senttiä enemmän samassa iässä. Toinen sisko Amor'jade-pentueesta näyttäisi olevan rakenteeltaan Nekkua lähempänä. Omaan silmään näyttää myös vähän vankemmalta, mutta Nekku nyt onkin tuollainen kuikelo. Eipä sillä, kylkiluut on hyvin piilossa pienen rasvakerroksen alla, että ei tässä sentään anorektikkopentua kasvateta. Se nyt vain on tuollainen honkkeli. <3
Tässä ihan kuvia vertailukohdiksi, tasapuolinen anteeksipyyntö kaikille, joiden kuvia käytän lupia kyselemättä (kuvaajat tietty merkkaan näkösille.)

Nekku eli Vauhtitassun Piparminttu (pistetään nyt hienosti kun laitetaan sisaruksiltakin koko nimet) n. 13 vk. Jäljitin isä-Devilin sukua ja hoksasin, että Nekku on perinyt papalta (Apple Acres Astrology) hauskat valkoiset sääret. Kannattaa pistää merkille, miten risti on korkeammalla kuin säkä. Nekku on kuvassa sen 31,5 cm korkea.

Amor'jade Alexia Queen Of Ash (kuv. J. Mattila & N. Säkkinen) 12 vk. Takajaloissa on paljon samaa kuin Neksillä, mutta pennulle ominainen pyöreys on Xialla näkyvämpää. Nekulla vaikuttaisi olevan myös pitempi selkä, mutta voi olla myös optinen harha. Xian säkäkorkeus on tässä iässä 29,5 cm.

Smartteams True Lady (kuv. J. Sipola) 3 kk. Asento ei ole ihan samanlainen kuin ylemmillä siskoilla, mutta lapsesta tulee huomattavasti pyöreämpi (ei pulleampi, mutta pyöreämmät piirteet) vaikutelma. Leidillä näyttää olevan samat valkoiset sääret kuin Nekulla. Vyötäröstä on asennon vuoksi hankala päätellä mitään. Leidin korkeudeksi on kerrottu 26 cm.

Sitten vielä loppuun ihan eri suvusta kolmekuinen trikkityttö. Sheltti on niin ikään Amor'jade-kennelin koiria, mutta paljon leimallisemmin jenkinnäköinen kuin Devilin tyttäret. 

Eli tämä on Zarvo's Diamond In The Rough (kuv. M. Sutela), Agnes. Tämäkin tyttö on hyvin pikkuruinen, pehmoinen pallero, ja samankorkuinen kuin Leidi, 26 cm. Agneksen isovelipuoli Magnus (Zarvo's U.S. Black Wild Card) on Nekun Lotta-äidin seuraava sulhanen eli siis Vauhtitassun seuraavan shelttipentueen isä, mielenkiintoisia pentuja lie luvassa. 

Haha, huomasin laittaneeni tahattomasti tytöt järjestykseen hongankolistajasta pikkusiroimpaan. Jännä, miten erinäköisiä pentuja voi samanikäiset ja -väriset tytöt olla.

Kesänalustaukoilua

Onpas ollut kerrassaan pitkä päivitystauko. Pistäydyin tässä välissä tuolla Ison-Britannian saarivaltiossa vieraillessani Edinburghissa viikon verran. Reissu oli huikea, mutta siitä myöhemmin.

Pääasiahan nyt on, että Pippi on saanut seitsemän kaunista koiralasta! Pennut syntyivät lähes kuukausi sitten (paha paha laiska päivittäjä), 16.5. Narttuja Pippi teki viisi, uroksia niin ikään loput kaksi. Siellä minun vauva nyt kasvaa äitinsä tissillä. :) Käväisin tekemässä ensivilkaisun lapsosiin toissapäivänä, ja olihan siinä kaikenlaista tassunkuluttajaa varttumassa. Ketään en ole vielä erityisesti varannut, mutta paljastetaan nyt sen verran, että eräs pentu on nyt harkinnassa. Ne on kuitenkin nähtävä useampaan otteeseen ja mielellään kunnolla toiminnassa (nyt vetelivät hyvin paljon hirsiä) ennen kuin voi isoja olettamuksia niiden luonteista tehdä. Ehkäpä pistäydyn lasten luona taas viikonloppuna.

Nekku on myös kasvanut hyvin. Painoa löytyy jo kokonaiset viisi kiloa ja korkeutta 31,5 cm (3 kk). Hiukan pistää miettimään, tuleeko tytöstä liian suuri näyttelysheltiksi, jos se kasvaa vielä seitsemän kuukautta eikä korkeutta kestä maksimissaan tulla kuin kahdeksan senttiä. En oikein tiedä, miten se koirilla menee - tuntuu, että monesti kookkaat pennut ovat kookkaita aikuisia. Toisaalta ihmisten suhteen käy usein niin, että mitä nuorempana kasvupyrähdyksensä saa, sitä lyhyemmäksi jää. Itsekin olin kuudenteen luokkaan asti luokkani pisimpiä, nykyään olen hädin tuskin 160 senttiä. Toivossa on hyvä elää.

Nekku on todella omapäinen nuori neiti. Rajoja on koeteltava jatkuvasti. Sen yksi suuri ongelma on käsien pureskelu. Pirinäpäälle sattuessaan sitä saa kieltää järjestelmällisesti sarjoissa. Koirien kanssa on kyllä hauska vetää sormikoukkua, mutta sellaisen koiran, joka oikeasti käy käsiin kiinni, ei liene paras opetella tällaisia harrasteita ennen kuin se pureksimisominaisuus on hoidettu pois.
Rantavahdin pentueessa oli pentu, joka oli suhteeni varsin utelias. Sen työ-/lempinimi on Justiina, joka kertonee sen luonteesta paljon. Hauska pentu, ei sinällään, ja luonnoltaan Nekun kaltainen. En kuitenkaan ottaisi Nekun tiiviiksi seuralaiseksi toista jääräpäätä, liian konfliktialtista. Tietty jos pentu tekee ehdottoman vaikutuksen, voin harkita sen ottamista.