Se huikea Chaser

Mainitsin Chaser-bordercollien jo aiemmassa postauksessa. Päätin nyt kuitenkin tehdä hänestä oman postauksensa, kun Chaserin tutkimus on vertaansa vailla ja jotain, mitä itse ajattelen tuon tuostakin.

Chaserin omistaja oli psykologi ja emeritusprofessori John W. Pilley. Hän oli pitkän linjan koiraihminen, joka oli kuljettanut koiria mukanaan kampuksella jo 70-luvulta. Kun Chaser tuli taloon, Pilleylle oli alusta asti selvää, että tämä jatkaisi akateemisia koiraperinteitä. Pilleyllä oli jo idea: koiran sanavarasto. 

Koiran kykyä muistaa sanoja on tutkittu jo monissa tutkimuksissa, mutta usein on törmätty erilaisiin muuttujiin. Clever Hans -efektiksi (saks. der kluge Hans) kutsutaan ilmiötä, jossa ihminen tahtomattaan vaikuttaa eläimen suoritukseen. Nimi pohjaa 1800-luvulla eläneeseen hevoseen, joka esiintyi markkinoilla tehden erilaisia laskutoimituksia. Hevonen kopautti kaviotaan maahan niin monta kertaa kuin oli oikea vastaus. Hansin menestys pohjautui siihen, kuinka kysyjä rentoutui hevosen saavutettua oikean numeron, mikä oli Hansille vihje lopettaa kopauttelu. Eläimen kouluttaja saattaa nonverbaalisesti tahattomasti viestiä eläimelle oikean vastauksen suunnasta. Pilleyllä oli Clever Hans -efektin minimoimiseksi luova ratkaisu. 

Chaserin "temppu" kaikessa yksinkertaisuudessaan oli noutoleikki. Koiralla oli röykkiöittäin leluja. Jokainen niistä oli nimetty ja Chaser tunsi nimet. Ihminen valitsi umpimähkäisesti leluista pienen valikoiman, levitti ne ja pyysi Chaseria tuomaan tietyn lelun. Tutkimuksen julkaisun yhteydessä Chaserin erehtymisprosentti oli hyvin pieni, ja se tarkoitti, että koiralla oli yli tuhannen sanan sanavarasto. Chaser osasi noutaa myös poissulkemalla: Valikoimaan saattoi lisätä uuden lelun, jota koira ei ollut ikinä nähnyt, ja antaa sille nimen, jota koira ei ollut ikinä kuullut. Jos Chaseria pyysi noutamaan juuri tämän lelun, jota se ei ollut nähnyt, Chaser osasi sulkea pois kaikki vanhat lelunsa ja tuoda uutukaisen, jonka nimeä se ei vielä tiennyt. 

Pilleyn ratkaisu Clever Hansiin oli viedä Chaserin valintaprosessi pois pyytäjän näköpiiristä. Pilley treenasi Chaserin kanssa asettelemalla leluvalikoiman viereiseen huoneeseen, jolloin hän ei nähnyt Chaserin valikointia eikä pystynyt vaikuttamaan siihen nonverbaalisella viestinnällä, kuten terästäytymällä oikean lelun kohdalla. 

Mä olen kokenut Chaserin tarinan valtavan inspiroivana. Kuten sanottua, Chaser oli bordercollie. Pilley kertoi Chaserin pitävän lelujaan laumanaan ja tehtävä, jota he yhdessä suorittivat, oli Chaserille paimenvietin kanavointia. Se on muistuttanut, että koira saa toteuttaa itseään varsin erilaisten tehtävien kautta ja rajana on oikeastaan vaan taivas. 

Mä pyörin itse vuosia lingvistiikan laitoksella ja kieliliitännäiset ilmiöt on tuttuja. Varmaan siitä syystä mulle resonoi tosi paljon kielellisiä tehtäviä suorittavat eläimet, kuten Chaser ja Stella-koira ääninappeineen, ja tunnen innostusta toteuttaa Tuuman kanssa jotain vastaavaa. Tuumalla on nyt 7 ääninappia, joiden lisäksi se tuntee liudan muita sanoja. Chaserin tutkimuksen toistaminen sellaisenaan ei tunnu mielekkäältä ensinnäkään jo siksi, että Pilleyn tutkimusasetelma oli melkein lähempänä laboratorioasetelmaa kuin todellista elämää. Ja harvalla taitaa olla tilaa tuhannelle koiranlelulle. 

Tästä syystä mä oon parkkeerannut kognitiivisesti johonkin Pilleyn ja Christina Hungerin & Stellan väliin. Stellan sanavarasto on hyvin arkinen ja koostuu paitsi esineistä, myös tiloista, kysymyssanoista ja tekemisistä. Oon jo alkanut mallintaa Tuumalle sanoja sen arkiympäristössä. En usko, että tuun ikinä lisäämään sille nappia "jääkaappi", mutta ois kiinnostavaa tutkia, oppiiko se ilmaisemaan mitä tahansa arkista elementtiä ympäristössään tyylillä "näytä jääkaappi". 

Media antoi Chaserille nöyrän lempinimen Smartest dog in the world, Maailman fiksuin koira. Olenko samoilla linjoilla? Jaa. Chaserilla oli toki huikea draivi suorittaa tehtäväänsä. Tämän kerran ehkä sanoisin, että ihmisen osuus on suurempi kuin titteli antaa ymmärtää. Pilley teki aivan valtavan työn. Jokainen Chaserin tuhannesta lelusta oli nimetty ja jokaista lelua treenattiin säännöllisin väliajoin. Pilley piti leluista kirjaa ja noudatti tutkimuksessaan systematiikkaa, johon ei yllä ilman voimakasta akateemista paloa. Ja pätevän akateemisen tutkimuksen yhtenä kriteerinä on sen toistettavuus. Jotta Pilleyn tutkimus voisi kuvailla koiran kapasiteettia oppia ihmiskieltä, se pitäisi kyetä toistamaan vastaavin tuloksin jos ei nyt millä tahansa koiralla (sillä tehtävään ryhtyminen vaatii koiralta tiettyä miellyttämisenhalua ja motivaatiota), niin vähintään useimmilla bordercollieilla. Tällaisenaan se kuvaa vain sitä, millainen Chaser oli. Vaikka huikea oli Chaserkin.

Lähteenä oon käyttänyt seuraavaa:

Pilley, John W. 2014. Chaser. Unlocking the genius of the dog who knows a thousand words. 

Kuinka käsitellä stressiä

Bloggaaminen on vähän vaikeeta. Mussa asuu tietty esseisti, joka haluaisi kirjottaa tieteellisiä tekstejä, pohjustaa niitä sopivilla viitteillä ja perustella joka asian lähdekirjallisuudella. Mutta se vaatii multa sellaista määrätietoisuutta, johon mun sakkaavalla toiminnanohjauksella ei pysty. Ja sitten on se, etten mä oikeastaan kirjoita tieteelliselle yleisölle. Haluun kirjoittaa itseni kaltaisille koiranomistajille, jotka kokee usein huonommuutta siinä roolissaan. Tituleerasin itseäni joskus paskaksi belgi-ihmiseksi ja yllättäen monet löysi samaistumispintaa siihen termiin. Ehkä koko blogin voisi otsikoida raflaavasti Paskaksi belgi-ihmiseksi. 

Ai niin se heilahtelu bloggaamisen ja esseen välillä. Niin. Mä haluaisin kirjoittaa aina teemoittain. Edellinen teksti ois voinut käsitellä vaikka ääninappien koko ideaa, arvioida Christina Hungerin kirjaa How Stella learned to talk tai jotenkin olla koherentimpi esitys. Mutta mun realiteetti nyt vaan on se, etten mä aina pysty ennustamaan, miten paljon tuun kirjoittamaan tulevaisuudessa. Jos mä haluan kirjoittaa sekä Stellasta että Chaserista, mun pitää tehdä se samalla kertaa, koska seuraava kerta saattaa olla ehkä kymmenen vuoden päästä. Tiedän, että sisällöllisesti järkevämpää myös lukijan kannalta etsiä tietoa ois suunnitella tekstit hyvin etukäteen niin, että tällaiset lärpätykset ois omana postauksenaan, Hungerin liike omanaan ja Chaser omanaan. Tälläkin kertaa meinasin kertoa ajatuksistani koiran stressistä, mut oon kirjoittanut jo kaks pitkää kappaletta vähän tämmösestä anteeksipyytelevästä näkökulmasta...

No mutta. Stressi. Stressi on sillä lailla mun leipälaji, että mun tutkimuskohde kasvatustieteiden puolella käsittelee pitkälti stressiä. Stressi on varmaan kaikkien mielenterveyshaasteiden esiaste (joskin lisätään tähän nyt pakollinen vastuulause, että stressin perustehtävä on positiivinen). Jo itkevä vastasyntynyt kokee stressiä ja siitedes meidän tehtävä kasvattajina on luoda hänelle turvallinen malli käsitellä sitä. Joku lukion psykologiat käynyt saattaa jo arvata, mistä on kyse. Jätetään se kytemään. 

Jok'ikisellä eliöllä on oma tapansa kokea stressiä. Huonekasvi-ihmiset tietää kertoa, miten nopeasti viirivehka lörpsähtää, jos sen kastelu myöhästyy. Tai miten koko kasvi nuutuu, vaikka tauti rellestää vasta yhdessä osassa sitä. Kuinka räjähdysmäisesti bakteerit lisääntyy tietyssä lämpötilassa ja pysähtyy toisessa. Jos stressikokemus on niin universaalia eliökunnassa, eikö ole odotettavissa, että toisen nisäkkään, kuten koiran, stressikokemus on hyvin lähellä meitä ihmisiä? 

Kaivetaan ne psykologian kirjat esiin. Vauva muodostaa kiintymyssuhdemallin hoitajaansa sillä perusteella, miten tämä vastaa vauvan stressiin. Ihannemalli on turvallisesti kiintynyt vauva: hän oppii luottamaan, että hoitaja vastaa hänen viestintäänsä (itkemiseen) nopeasti. Turvattomasti kiintyvä vauva ei opi luottamaan siihen, että hoitaja huomaa hänen stressinsä ja tarjoaa tukea. Tässä on ihminen alkukantaisimmillaan. 

Ihmisten stressi perustuu kortisolihormoniin, kuten valtaosalla nisäkkäistä, myös koirilla ja kissoilla. Silloin lie turvallista olettaa, että muille nisäkkäille pätee täsmälleen samat stressivasteet kuin alkukantaiselle ihmiselle; pienelle vauvalle. Helpoiten käyttäytyvä koira hakee ihmiseltä apua stressaavissa tilanteissa. Käytösongelmiksi leimataan tilanteet, joissa koira yrittää itse ratkaista stressiä mm. murisemalla pelottavalle asialle. 

Ei ole mitään menetettävää kohdella eläintä kuin pientä vauvaa, joka vaikeassa tilanteessaan kaipaa hoitajansa tukea. Ja tämä ei tarkoita inhimillistämistä. Oikeastaan päinvastoin: John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria asettuu siihen kohtaan ihmisen aikajanaa, jolloin tämä on lähimpänä villieläinluontoaan.