Yllin kyllin tekemistä

Ilmoittauduinpa kasvattajan peruskurssille. Sehän on kennelnimen saamiseksi käytävä kurssi, mutta myös hyvää koiratietoutta niillekin, jotka eivät aio ryhtyä kasvatustyöhön. Minä tykkään ajatella asioita aina vaiheittain: tämä ei vielä velvoita minua tekemään asiaa x, mutta on hyvin hyödyllinen käytävä jatkon kannalta. Kennelpiirissä järjestetään paljon muitakin hyödyllisiä ja mielenkiintoisia kursseja, esim. koetoimitsija. Siihen tarvitaan kylläkin hyvä harrastuspohja, eipä tuo ole maailman viimeinen tilaisuus käydä se. Kehätoimitsijankin kurssi on tulossa keväällä.

Paljon muutakin olen meille aikatauluun suunnitellut. Iiri lähtee tokoalkeisiin (pentutottikset käytiin loppuvuodesta), jahka TorKK:in jäsenyysjutut ja maksut ovat kunnossa, Nekku tapakasvatukseen ja myöhemmin agialkeisiin. Iirille ajattelin tiedustella sopivaa saumaa treenata hakua, jälkeä jatketaan sitten myöhemmin keväällä kun lumet ovat sulaneet (jos niitä nyt tälle talvelle kunnolla edes tulee). Tervun näyttelydebyytti on helmikuussa Torniossa, kesälle olen myös kaavaillut yhtä jos toistakin näytelmää. Silloin on tarkoitus viedä molemmat tytöt eläinlääkärin tarkastuksiin; lonkat, kyynärpäät, silmät. Nekkuahan ei tulla käyttämään jalostukseen kokonsa takia, mutta se tarkastetaan ihan vaan jalostustiedon nimissä. Sitä silmällä pitäen, että saisi kahden koiran tarkastamisesta könttäalennus. ;) En kyllä edes tiedä, onko se mahdollista tarkastaa kaksi koiraa samoilla polimaksuilla. Kai se on.

Iirillähän on passi, eli periaatteessa voidaan aloittaa kansainvälinen näyttelyurakin. :P Lähinnä meidän pohjolaisten kyseeseen taitaa tulla ensimmäisenä Ruotsi ja Norja, tai no miksei Virokin. Viro erityisen kiinnostavana siellä saavutettavan junnuvalion vuoksi. Ehkä se haave nyt ei hirveän realistinen ole, tuskin sieltä yhdellä käynnillä titteliä mukaan lähtee, ja se on kuitenkin viidensadan euron paikka lähteä kipaisemaan. Matka- ja yöpymiskustannuksiin ei toki nopealla vilkaisulla noin paljon uppoa, mutta täältä asti ei kannata pienemmällä budjetilla lähteä käymäänkään.

No, mitä me oikeasti aiotaan tehdä kevätkaudella, on siis Nekun tapakasvatus ja mahdollisuuksien mukaan agialkeet, Iirin tokoalkeet ja alkukesästä agialkeet, jälki ja toiveen mukaan haku. Näyttelyistä Tornion ryhmänäyttely helmikuussa on varma, melkein uskaltaisin luvata myös Oulun ryhmän toukokuulle. Muualle Suomeen lähdetään mahdollisuuksien mukaan. Loppuvuosi on sitten asia erikseen, kesällekin irtoaa pohjoisia näyttelyitä melkein joka viikonlopulle. Ne katsotaan sitten. :)

Ystävän äkkikuolema

Luin tänään ihmisestä, jonka koira oli jäänyt auton alle. Asia on hänelle äärimmäisen kipeä, koiran menetyksestä aiheutuva suru jatkuvaa. Voin kuvitella. Kun lemmikki menehtyy onnettomuudessa, ihminen vaan heitetään äkkiarvaamatta ja valmistautumatta surutyöhön.

Tasha kuoli nopeasti, mutta minulla oli kuitenkin aikaa valmistautua sen kuolemaan. Minulla oli aikaa viivyttää eutanasiapäätöstä. Silti se tuntuu niin äkkinäiseltä. Katson vanhoja kuvia, tältäkin vuodelta: tuota ottaessa en voinut aavistaa, että ensi jouluun mennessä olisin jo haudannut sen. Tuntuu syylliseltä, kun Iiristä on valtavia määriä valokuvia ja Tashasta vain pari. Miksi en kuvannut sitä enemmän? Osaan kuitenkin ymmärtää itseäni. Jokainen eläin on joskus uusi ja/tai pentu. Kutakin kuvataan vuorollaan muistikortit/filmirullat täyteen. Tashastakin on pentuajoiltaan runsain määrin kuvia. Tietysti Iiristä on. Muutaman vuoden päästä kuvia ei ole enää läheskään niin paljon. Seinällekään ei tarvita kuin yksi, ja eläimen tulee muistamaan päivittäin.

Kuvista johtuva itsesyytös on heijaste tunteista elävästä elämästä: Miksi en huomioinut Tashaa niin paljon kuin huomioin Iiriä? Onko tämä jokin karman kosto siitä, että uskaltauduin hankkimaan koiran?

Lemmikin tasaisesti etenevä sairaus antaa aikaa totuttautua ajatukselle, että pian sen elämä on päättynyt. Jos kaikki käy äkkiä, kuten auto-onnettomuudessa, tarina jää kammottavan kesken: meidän piti keretä vielä niin paljon. En voi kuvitellakaan, miltä tuntuisi menettää joku näistä lapsosista aivan yhtäkkiä. Silti se voi sattua milloin vain. On parempi vaalia nykyhetkeä, osata nauttia asioiden keskeneräisyydestä, sillä yhden eliniän aikana ei voi saada aikaan niin paljon, että kaiken päätyttyä voisi sanoa tehneensä kaiken.

Ajantasaus

Ihan tovi taas on vierähtänyt edellisestä merkinnästä. Olen muuttanut, asuntoni on ollut kohtalaisen isotöisessä remontissa ja tavarat etsivät paikkaansa vieläkin.

Iiri täyttää tällä viikolla 7 kk, Nekulle kilahti viime viikolla 9 kk. Iiri on kasvanut hyvin, pysyy jotakuinkin samoissa mitoissa kuin sijoitusnarttuna oleva siskonsa Jippi (Rantavahdin Jippikayjei). Säkäkorkeutta on jotakuinkin 54 cm, oikein hyvin tämänikäiselle näyttelytasoiselle pennulle siis, painoa oli viimeksi 13,5 kg ja siitä on liki pari viikkoa. Pitäisi punnita uudestaan loppuviikosta. Olen lakannut vertaamasta paljon suurempiin sisaruksiin, sillä pentueessa on todella monta eri tyyppiä. Laskeskelin, että jos se tässä vielä seitsemän kuukautta kasvaa tasaista tahtia, kilo kuussa riittää hyvin. Kevytrakenteinen se on vielä, mutta liekö tuo ihmekään, jos se alkaa olla liki aikuisen korkuinen, mutta lähes kymmentä kiloa aikuista kevyempi. Honkkelivaihe pahimmillaan. :) Oikein kaunis koira se on silti.

Nekku liikkuu noin 42-43 cm vaiheilla. Näen aika vähän shelttejä, joten Nekku on jotenkin vakiintunut sheltin arkkityypiksi, on vaikea kuvitella, miten Hista olisi voinut olla sitä paljon pienempi. :D Mutta suurihan se on, ei sille mitään mahda. Ei sillä, että sillä olisi sen kummemmin mitään merkitystä. Olisihan sitä ollut hauska käyttää kehässä, eikä mikään estä käyttämästäkään. Agipotentiaalia siinä kyllä on, se on eloisa, ketterä, nopea ja kontaktinhakuinen. Haaveilen agialkeista ensi keväälle. Sitä ennen pitäisi saada tavat kuntoon. Luonteen puolesta minusta tuntuu usein, että se on sheltiksi syntynyt terrieri; hyvin omanarvontuntoinen pikku käskyttäjä. Se on piristävä vastapari Iirille, joka on todella miellyttämisenhaluinen, toki nyt murkkuiässä vähän rajojaan koettelevampi. Kummastakin voisi leipoa mitä vain.

Laitan myöhemmin tuoreita kuvia, tuokin yläkuva pitäisi päivittää. :)