Edellisestä merkinnästä sain äkäistä palautetta siitä, olenko kääntänyt kokonaan kelkkani belgien puoleen. Teksti tulkittiin shelttejä mollaavaksi ja ihan suotta.
Tekstillä puutuin shelttien yhteen luonteenpiirteeseen, jonka useimmat rehelliset sheltinomistajat luultavasti tunnistavat ja tunnustavat. Sheltit ovat yleisesti ottaen hiukan arkoja, toki poikkeuksiakin löytyy, kuten aina. Rodusta ko. tekstissä maalaamani kuva oli sarjakuvamaisen kärjistetty, lievästi huvittunut. Olen tietenkin hyvin hyvin ihastunut belgeihin nyt kun minulla sellainen vihdoin on, ja luonnollisesti vertaan sitä edelliseen kokemukseeni koirista.
Minun mielestäni vastakkainasettelua rotujen paremmuudesta ei kannata lähteä tekemäänkään. Belgit ovat palveluskoiria, ja niihin on jalostettu eri piirteitä kuin seurakoirasheltteihin. Belgien kohtalainen kovuus toimii äärimmäisen hyvin poliisikoiralla, mutta meillä olisi melkoisia pirttihirmuja shelteikseen, jos nekin olisivat yhtä kovia. Kummatkin ovat hyvin eloisia ja älykkäitä, ja kummankin älyllä pärjää pitkälle harrastuksessa kuin harrastuksessa, myös kotioloissa. Niissä on siis paljon samoja piirteitä, mutta myös jokunen erottava tekijä. Ja niin sen pitääkin mennä. Muuten ei olisi järkeä pitää samaa koiraa kahdessa eri rotumääritelmässä.
Ja jos mielipiteeni shelttien suhteen on edelleen jäänyt jollekulle epäselväksi, niin tässä se on rautalangasta väännettynä: sydämessäni on puolipystyjen korvien, poskipartojen ja kiilaturvan mallinen kohta siinä, minne Hista sen on muotoillut. Ja se ei sieltä ole lähdössä mihinkään, osoittautui Iiri kuinka loistavaksi koiraksi tahansa. Se tekee viereen sen toisen paikan näille tummaturville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti