Kohta viikon verran tässä ollaan saatu belgikakaran läsnäoloon opetella. Iiri poikkeaa Nekusta paitsi fyysiseltä olemukseltaan, myös luonteeltaan moninkin eri tavoin. Tytöt ovat kuitenkin löytäneet toisensa todella hyvin, ja Nekusta on ollut Iirille varmasti paljon apua ja seuraa. Yksinoloon Iiri ei ole kuitenkaan kunnolla päässyt totuttelemaan. Sitä pitäisi opetella, sillä syksyllä Nekku ei enää ole sen seurassa jatkuvasti. Kissojenkin suhteen olen vähän saanut arvuutella, uskaltaisinko niitä keskenään jättää.
Minkä ensimmäisinä asioina huomaa, kun pääsee näitä kahta koiralasta vertaamaan toisiinsa, on Iirin huima puruvoima. Se ei jää Nekulle ollenkaan huonommaksi taisteluleikeissä, ja sen leukoja on huomattavasti vaikeampi vääntää auki, jos sieltä haluaa jotain saada pois. Siinä, missä Nekku kaluaa puruluun päätä muutaman viikon, Iiri on järsinyt puoli luuta yhdessä yössä. Tämä on hyvä tiedostaa näin jo aikaisessa vaiheessa, sillä jos Iiri alle kahdeksanviikkoisena omaa jo tuollaiset voimat, se on melkoinen hallittava uhmakkaana murkkuna tai aikuisena. Se vähän hirvittää.
Tässä vaiheessa kuitenkin vaikuttaisi, että Iiri on Nekkua jokseenkin nöyrämpi ja leppoisampi. Nekkuhan on käynyt aika uhmakkaaksi, mikä luultavasti johtuu sen hemmotellusta asemasta tultuaan Histan menetystä surevaan kotiin. Toivon vain, etten tulisi tiedostamattani kohdelleeksi Iiriä samalla lailla. Ei se ainakaan ruuan suhteen ole päässyt nirsoilemaan.
Iiri on omalla tavallaan rohkeampi kuin Nekku, sillä vaikka Nekku koettelee ihmisiään enemmän, Iirin uteliaisuus riittää voittamaan sen pelon vieraita asioita kohtaan. Nekku on arastellut kaikenlaisia pelottavia asioita auton oven sulkemisesta frisbeenheittäjiin. Ja kun se pelkää, se lyö hihnassa jarrut pohjaan ja pyrkii pakenemaan vastakkaiseen suuntaan. Iiri jää katselemaan.
Kyllähän tässä arveluttaa, osaako sitä kasvattaa pennusta kunnon belgin, kun rotu on uusi ja aikaisempaa harrastuskoiraa haastavampi. Onneksi apujoukkoja on kuitenkin kertynyt. Ehkä osaa myös ottaa Nekun kanssa tehdyistä virheistä opikseen, vaikka lapsilla ikäeroa on vähän ja siinä mielessä virheet turhan uusia objektiivisesti tarkasteltaviksi. Koiraa ei kuitenkaan pidä ruveta pelkäämään, vaan ongelmatilanteissa vain kääntyä rohkeasti kokeneempien puoleen. Ristiriitaista tietoa on kuitenkin paljon. Joku suosittelee aggressiotilanteissa koiran konkreettista alistamista, joku ei missään nimessä hyväksy koiraan "kajoamista". Se vaikeuttaakin oikean ratkaisun löytämistä. Itse lähtisin liikkeelle ehkä siitä lähtökohdasta, minkälaisia neuvojan omat koirat ovat; onko niillä ollut paljon ongelmia vai ovatko ne kuuliaisia, mutta iloisia koiria? Tosin senkin arviointi on toisinaan työlästä. Keskustelupalstoilla se sentään useimmiten onnistuu; aktiivit mielellään avautuvat omien koiriensa ongelmista toisissa ketjuissa. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti