Iiri sai emäntänsä

Kun kirjoitan tätä, koiranpennut kähisevät tyytyväisinä sängyn alla. Minun on vaikea keksiä, mistä aloittaisin. En ole koskaan synnyttänyt, mutta voin kuvitella, että sen jälkeinen olotila vastasyntynyt rinnalla on samankaltainen kuin tämä. Katselee vain nukkuvaa pentua ja tuntee selittämätöntä rakkautta ja yhteenkuuluvuutta. En tuntenut sellaista kummankaan sheltin kanssa. Luulen, että sillä on tekemistä tuon pitkän prosessin kanssa, jonka olen käynyt ennen kuin pentuni lopulta sain.

Kaikki on sujunut hienosti. Nekku kiintyi pentuun sinä silmänräpäyksenä, kun tajusi saaneensa todellisen leikkikaverin. Tasha on suhtautunut asiaan sillä tavanomaisen ristiriitaisella välinpitämättömällä uteliaisuudellaan. Nekkua inhoava Lillikin sai tavata Iirin, joskin kissa on viettänyt enimmän osan aikaa suljetun oven takana pupun kaverina. Se ei tunnu siitä liikaa pahastuvan. Iirillä tuli hienosti pissat ulos ja se osaa luoksetuloa jo hyvin. Se ei ole ikävöinyt ja ruokaakin se söi puolet siitä varsin reilusta annoksesta, jonka sille laitoin.

Eihän tämä sanoinkuvaamattoman hieno fiilis ikuisesti kestä ja Iirin takia tullaan vielä vuodattamaan kirjaimellisesti verta, hikeä ja kyyneliä, mutta nyt ei voi muuta kuin olla onnellinen.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: