Täällä ollaan, vaikken hetkeen olekaan tullut päivitelleeksi. Syy on se perinteinen "on olllut kaikenlaista hulinaa tässä".
Pipistä ja Pipin tiineydestä ei ole kuulunut vielä minkäänlaista varmistusta. Toissapäivänä tuli täyteen kolme viikkoa astutuksesta, joten eipä tuo mikään ihme ole, ettei ole kuulunut. Eihän sinne ultraan ennen aikojaan kannata mennä pettymään, jos pentuja ei näy. Käy sitten kun on ihan varmaa, että ne näkyvät, jos niitä on. Vaikka jännittäähän se.
Iloiset uutiset olisivat nyt enemmän kuin tervetulleita. Vanhemmiltani kuulin viestiä, jonka mukaan meidän vanha sheltti on huonossa kunnossa, oksentelee suurin piirtein kaikkea ja ripuloi sisälle tuon tuostakin. Hista kävi nyt torstaina eläinlääkärissä, jossa sen munuaiset ultrattiin, otettiin verikokeita ja se sai tipalla lääkkeitä. Verikoetulokset vahvistuvat joko tänään perjantaina tai alkuviikosta. Olen henkisesti valmistautunut siihen, että Histan matka on nyt tulossa tiensä päähän. Tuo munuaisten vajaatoiminta on kuitenkin kuolemaan johtava sairaus ilman dialyysiä tai elinsiirtoa. Histalla se diagnosoitiin viime lokakuussa, joten se on oireineen sinnitellyt viimeiset puoli vuotta urheasti. On sillä ollut paljon hyviäkin jaksoja. Tämä on kyllä uskomattoman vaikeaa aikaa, Hista oli teinivuosieni rakkain ystävä, ja yhä edelleen omistaa ison palan sydämessäni.
Olen miettinyt, mitä sitten, jos Pippi ei olekaan tiineenä. Olen aikaisemmin sanonut lähteväni sopivan pentueen perään kauemmaskin, mutta tarkemmin ajateltuna haluaisin kyllä tutustua narttuun ennen sen pennutusta tai odotuksen aikana ja nähdä pennut useampaan otteeseen ennen luovutusta. Minulla ei ole oikein varaa matkustaa kauemmas useita kertoja, joten ehkä sittenkin tyydyn lähialueisiin. Kuten aiemmin sanottua, ensimmäinen koira tuskin on täydellinen kantanarttu omalle kennelille ja niin edelleen, ja tässä on, hyvin sattuessa, viisikymmentä vuotta aikaa hankkia kokemusta kaikenlaisista koirista. Siinä ajassa luultavasti ehdin hakemaan pennun vaikka Indonesiasta (siitä en taas tiedä, miten kannattavaa se on). Ja jos Pippi saakin pentunsa, mutta niissä ei olekaan narttuja minulle asti, otan melko varmasti uroksen, jos niitä puolestaan riittää. Pippi on kuitenkin koirana sen verran ihastuttava, eikä isä-Hugokaan juttujen perusteella mikään epäsosiaalinen ryökäle ole. Olen kuullut, ettei uroksesta oikein ole huippukoiraksi agilityssa, mutta eipä sen väliä, lähdetään nyt ruohonjuuritasolta ja harrastamisen ilosta liikkeelle, vaikka joskus ehkä siellä huipulla haluaisikin olla. Ehtii sinne vielä.
Sen vain tulin huomanneeksi, että tällä alueella ovat nämä belgialaiset kovin vaisuja lisääntymään. Alueella on ehkä 7-8 kenneliä, joista iso osa viettää hiljaiseloa kasvatusrintamalla. Ainoita pentueita, joista olen saanut vihiä tämän vuoden sisään, ovat Rantavahdin, Qojotes, Secret Friend's ja High-spirited. Kahteen jälkimmäiseen otin aiheesta yhteyttä, mutten koskaan saanut vastausta. Kaksi ensimmäistä lienee lisääntymässä syksyllä noin samoihin aikoihin, jos siis Rantavahdin tämä yritys ei onnistu. Haapavedellä on lisäksi malikennel Suhteellisen, joka myös on pennuttamassa lähiaikoina, mutta ne ovat ipo-koirien jälkeläisiä. En ehkä uskalla ottaa sellaista ensimmäisekseni.
Löysin tuossa uuden rodunkin. Olen vasta aloittanut koirahierojakoulutuksen (siitä lisää myöhemmin) ja sain maanantaina ensimmäiseksi hierottavakseni ihastuttavan pk. collienartun. Minulla on heikko kohta pitkälle turkille - kaikilla eläimilläni on vähintään puolipitkä karva. Hoksasin turkinhoidon ilot aika vasta, kun vanhempi kissani Tasha alkoi tottua harjaamiskäsittelyyn (ennen se oli hyvin tuskallinen murinan, sähinän, raapimisen ja puremisen säestämä pakollinen takkujenselvitys tai -leikkaus). Tashahan on angorakarvainen kissa, eli karva on hyvin ohutta, hentoa ja hyvin hyvin takkuuntuvaa. Harjaan sen viikottain monta kertaa, mutta se ei estä takkujen kertymistä sen korvien taakse. Käsittääkseni karvatyyppi on suhteellisen harvinainen ainakin jos koko turkki koostuu siitä. No, colliehan ei omalla tavallaan heitä kauaksi belgistä - eurooppalainen paimenkoira, samaa kokoluokkaa ja todella aktiivinen otus. Tätä ajatuslinjaa en ole vielä miettinyt loppuun asti, mutta lähistön colliepentueita olen vähän vilkuillut. Mutta pitää nyt odottaa ne Pipin uutiset ennen kuin tekee mitään erikoisempaa.
Hista sitten taas... en uskalla toivoa isoja. :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti