Pentuja

Torstaina se sitten tuli: Pippi on tiineenä. Ultraus oli paljastanut useampia alkioita. Toisenlaisissa olosuhteissa olisin varmaan pitänyt bileet. En voi kuitenkaan väittää, etteikö uutinen olisi ollut ihana. Ajoitusten suhteen tämä aika on vaan niin kummallista. Viikko sitten sunnuntaina löytyi Histan seuraaja, ja vanhusraukka itse kuoli seuraavana päivänä. Muutamaa päivää myöhemmin tuli varmuus Pipin tiineydestä. Eilen kävimme Savukoskella katsomassa shelttipentuetta.

Tässä se nyt sitten on: Vauhtitassun Piparminttu. Makustelimme pari päivää tyttöselle erilaisia kutsumanimiä, ja lopulta siitä muotoutui Nekku. Minulle tulee Piparmintusta mieleen ruotsalaiset makeispötköt, Polka grisit, ja muut vastaavat makeiset, joten nimet kuten Nekku ja Karkki tuntuivat luontevilta johdoksilta.
Nekun luovutus sijoittuu vapun tietämille. Sen nouto riippuu erinäisistä tekijöistä, kuten vanhempieni työkiireistä. Itse toivon, että se haetaan ennen vappua, jotta voisin olla mukana sen ensimmäisinä päivinä. Kieltämättä tässä on itsekin innoissaan pienokaisesta. :)

Vauhdikkaasta luonnostaan päätellen Nekusta olisi hyvinkin vaikka agilitykoiraksi, mutta itse en oikein ehätä sitä opettamaan eivätkä vanhempani ole niin koiraharrastuneita. Tokoilua voisi kokeilla, sillä se ei ole samalla tavalla välineurheilua kuin agility, sitä varten ei tarvitse varailla harjoittelutiloja.

Noin nelikuisena Nekku saa siis melkein samanikäisen ystävän, kun Rantavahdin J-pentue ehättää luovutusikään. Pipin laskettu aika on 18.5., ja jos se tuona nimenomaisena päivänä lapsensa saa, pennut ovat 8-viikkoisia 13.7. Liikkumamarginaaliksi voinee laskea viikon eteen- ja taaksepäin. Uskallan veikata, että Nekusta ja belgivauvasta tulee parhaat ystävykset. Toinen vaihtoehto on, että Nekku-neiti tulee mustasukkaiseksi oltuaan siihen asti "ainoa lapsi". :)

Histan vuoksi on tehty paljon surutyötä. Sen vieläkin näkee ja kuulee jatkuvasti kaikkialla asunnossa ja kopan tyhjyys masentaa joka kerta. Olen etsinyt sille sopivaa arkkua, jotain nättiä sisustuslaatikkoa. Se ei vaan ole kovinkaan mukavaa hommaa. Löysin Kodin ykkösestä sievän, mutta paketissa tulee kaksi samaan hintaan. En todellakaan halua ottaa sitä toista käyttöön, sillä joka kerta tuo laatikko muistuttaisi, millaisessa rakas Histani on maahan pistetty. Voisihan sen kirpparilla myydä pois. Hista haudataan vanhempieni uutta taloa varten ostetulle tontille, jonka vanhassa purkukuntoisessa talossa se on myös tällä hetkellä säilössä odottamassa maan sulamista. Haudan paikasta on käyty pientä väittelyä. Ensimmäinen ajatus oli se, että se sijoitettaisiin talon lähelle. Siinä kuitenkin on luultavasti jatkuvasti jonkinlaista säpinää, tavarantoimituksia ja muuta rakentamiseen liittyvää hässäkkää. Ei tunnu mukavalta, jos Histan haudalla on milloin mitäkin betonimyllyä tai eristepakettia.

Löysin taas uuden ihanan rodun, kun kävimme siellä Savukoskella. Vauhtitassun Ritvalla oli ihastuttava australianpaimenkoiramummo Fierra. Ritva kasvattaa myös niitä. Heitän villin veikkauksen, että myös isäni kiinnostuu rodusta nuo tavattuaan, sillä hän haluaisi uudelle talolle vartiokoiran. Aussiella vartiointiviettiä löytyy.  Että saapa nähdä, saako Nekku jokusen vuoden päästä kaverikseen sellaisen.