Nyt olen muutamalta ihmiseltä kuullut kysymyksiä siitä, miksen ota sekarotuista koiraa. Se on ilmeisesti joku vallalla oleva trendi tai käsitys kadunihmisissä ja ei-niin-koiraharrastuneissa. Seropit ovat terveempiä, parempiluonteisia, halvempia, kaikin puolin kivempia kuin rotukoirat. Eräskin ystäväni puoliksi huumorilla nakkeli aiheesta jotain, mutta koska itse olin siinä vaiheessa suorastaan ärtynyt ja paikkakin oli kaikille julkinen sosiaalinen media, en kehdannut siihen vastata aivan niillä sanoilla, joilla olisin halunnut. En siis vastannut mitään.
No, tämän merkinnän tarkoitus on selventää, miksi minun valintani osuu rotukoiraan kaikista niistä "ota halpa seropi"-viesteistä huolimatta. Tämän kirjoituksen aion linkittää jokaiselle kyselijälle, joka kehtaa suunsa avata tuohon ikuisuuskysymykseen tai -toteamukseen. Mutta ehkä tämän tekstin ensisijainen tarkoitus on tehdä puolustuspuhe puhdasrotuisten yleisen huonon maineen puhdistamiseksi.
Ehkä voidaan ajatella, että sekarotuiset ovat pääosin terveempiä kuin rotukoirat. Mutta tosiasia on, että Kennelliitto ei pidä sekarotuisista minkäänlaista rekisteriä, saati sitten koirien terveystilastoista. Ehkä parhaan kuvan saisi soittelemalla eri eläinlääkäriasemille ja kyselemällä näiden potilasjakaumaa. Sekään ei tosin kerro kaikkea, sillä ihmiset herkemmin hoidattavat puhdasrotuisen sairauksia kuin sekarotuisen.
Toiseksi, myös sekarotuiset kantavat jalostussairauksia mukanaan. Ellei kyseessä ole todella monen polven miksaus, seropille saattaa puhjeta esimerkiksi tuo edellisessä kirjoituksessa mainitsemani CEA, jos sen kummankin vanhemman linjassa on collierodun edustaja ja nämä epäsuotuisat CEA-geenit pääsevät yksilöön yhdistymään. Tiedän myös epilepsiaa sairastavia sekarotuisia, joten seropin ottaessasi et todellakaan voi olla varma, ettei sinun koskaan tarvitse koiraasi eläinlääkärillä käyttää sairauden hoidon vuoksi.
Varmaan suosituin peruste seropien puolesta on niiden halpa hinta puhdasrotuisiin lajitovereihinsa nähden. Ymmärrän kyllä, että monien mielestä tuhat euroa koiranpennusta on aivan liikaa, mutta pentueen takana oleviin ponnisteluihin nähden se on yllättävänkin käypä hinta. Lukuisat eläinlääkärikäynnit, Kennelliiton paperisota, jalostustarkastukset, ultraukset, progesteronitarkkailut, ruokinnat, mikrosirutukset, pentujen terveystarkastukset, astutusmatkat... Siinäpä rahaa, siinäpä vaivaa! Ja minkä takia? Jotta pystyttäisiin tarjoamaan pennunostajalle mahdollisimman hyvä pentu. Jotta voitaisiin jatkaa hienon rodun tarinaa. Tällaiseen harrastukseen ei lähdetä rahasta, sillä mikään summa tuskin pystyy korvaamaan sitä intensiteettiä, jolla kasvattaja pentueeseensa sitoutuu. Sen sijaan palkkio kertyy ylpeydestä, jota tämä saa tuntea nähdessään pentueensa kasvavan ja keräävän meriittejä joko koiraharrastuksen parissa tai sitten ihan vaan arjen ihanana sohvasankarina. Myyntihinta kattaa vain pennutuskulut, joissakin tapauksissa jättää kasvattajan taskuun vähän vaivanpalkkaa.
Itse en aina näkisi sekarotuisten halpaa hintaa pelkästään hyvänä asiana. Mediassa on puhuttu ja kampanjoitu viime vuodet kesäkissojen oikeuksien puolesta. Sama ilmiö esiintyy koiramaailmassakin, ei täsmälleen samanlaisena, mutta samankaltaisesta laiminlyönnistä voitaneen puhua. Kesäkissoissahan kyse on enimmäkseen mökkeilevistä perheistä, jotka hankkivat kesäksi ilmaisen tai hyvin halvan kissanpennun maalle lastensa iloksi. Kun syksy lähestyy ja on aika lähteä taas kotiin, kissa jätetään ns. luontokappalementaliteetin varjolla mökin luontoon villiintymään; "kyllä kissa selviää, eläimen vaistothan silläkin on". Kesynä kasvaneelle, usein vielä keskenkasvuiselle kissalle tämä on melko karu pudotus villieläimen maailmaan. Lisäksi nämä villiintyvät kesäkissat aiheuttavat vakavaa haittaa Suomen luontaiselle faunalle - samaan tapaan kuin tarhasta vapautetut kanadalaiset minkit. No, takaisin koiramaailmaan. Mitä seuraamuksia on, jos joku luopuu koiranpennuistaan ilmaiseksi? Luultavasti ainakin uusien koiranomistajien harkinnan väheneminen. Jos pentusi maksaa tuhat euroa, todellakin mietit, onko sinulla varaa siihen ja mihin kaikkeen muuhun voisit tuhatlappusesi käyttää. Todennäköisesti tiedostat myös ruokinta-, eläinlääkäri- ja harrastuskulut. Usein ilmaisen koiranpennun saadessaan ihminen tuskin ajattelee hankintaa pentuaikaa pitemmälle. Ei välttämättä tule ajatelleeksi, ettei koira enää aikuisena ole yhtä pysäyttävän suloinen kuin pentuna ja että tätä täytyy siitä huolimatta hoitaa ja rakastaa edelleen. Jos näin ei käy, on suuri riski, että koirasta tulee käytöshäiriöinen ja turhautunut. Kunnon nimelliskorvauksesta aletaan mielestäni puhua vasta kun summa on kolminumeroinen. Viisikymppiä koirasta - kuulostaa samalta kuin ostaisit käytettyä kuvaputkitelevisiota. Jos se ei toimi oikein, saat hakata sitä.
Summa summarum siis voidaan sanoa, että sekarotuisten sukulinjoissa esiintyy huomattavan paljon enemmän laiminlyöntejä kuin puhdasrotuisten. Jos sinulla on arvokas koira, yleensä et kohtele sitä kaltoin. Se on kuitenkin rahanarvoista tavaraa, ja se on pointti, jota ihmiset ajattelevat tiedostamattaan yllättävän paljon.
Kirjoitin pari suurinta epäkohtaa, jota ihmiset eivät tule ajatelleeksi kohottaessaan seropit rotukoirien yläpuolelle. Itse en sijoittaisi niitä alapuolellekaan. Kaikki koirat ovat kunnon lemmikinomistajille kuitenkin samanlaisia ilahduttavia ja raivostuttavia perheenjäseniä rodustaan tai sekarotuisuudestaan riippumatta.
Edellinen kirjoitus ei kuitenkaan vastannut kysymykseen, miksi minä haluan juuri rotukoiran, tarkemmin sanottuna belgianpaimenkoiran. No, x-rotuiset voidaan tavallaan ajatella yhtenä rotuna muiden rinnalle. Sama olisi kysyä, miksi en halua dalmatiankoiraa tai bichon friseä. Ne eivät vaan ole sama asia kuin belgi. Ne eivät täytä samalla tavalla saman positiivisesti kaistapäisen, monipuolisen ja iloisen paimenkoiran kriteerejä. (Siksi toisekseen sekarotuisella jäisi se agilityn mm-joukkueen 2015 paikka saamatta. ;))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti