Olen jäsennellyt omia toiveitani koiramaisen tulevaisuuden suhteen. Lieväksi järkytyksekseni huomasin, että toivelistalla on kolmea eri rotua ja belgeistä kahta eri muunnosta.
Ihan ensimmäisenä taisin haaveilla mustasta belgistä, groenendaelista. Siis silloin, kun päätin ottaa koiran runsas vuosi sitten. Haave ei ole sinällään hävinnyt mihinkään, vaikka tähän punatukkaan päädyinkin. Iirikään nyt ei ole ensimmäiseksi ja viimeiseksi tervuksi jäämässä. Saa nähdä, jätänkö itselleni jonkun sen pennuista sitten aikojen päästä, vai etsinkö uusia sukuja. Muille muunnoksille en ole oikein lämmennyt, olen jotenkin niin leimallisesti pitkäkarvaisten eläinten ystävä. Yhtä kissaa ja lapsuuden hiirilemmikkejä lukuunottamatta kaikki eläimet ovat olleet enemmän tai vähemmän pitkäkarvaisia.
Minulla on jo toivekin, mistä sukulinjasta grotskuni haluaisin. Oulun seudulla vaikuttaa Sysisalaman D-pentueesta ainakin neljä, joista kaksi olen tavannut ja kolmannelta tyttären. Sisaruskatras on menestynyt erinomaisesti siinä, mille on alkanutkaan, titteleissä löytyy kolminkertaista käyttövaliota, tokovaliota ja monikansallista muotovaliota. Qojote's-kennelin Kestilän Sarin Diva (Sysisalaman Diiva) on tuon lauman jalostusnarttu, joka tekee pian toisen pentueensa. No, aivan näin pian en ole grotskuhaaveitani toteen saattamassa, joten kyseeseen tulee varmaankin sitten lapsenlapset.
Belgikäsittelyn jälkeen koirien määrä Katariinan toivetulevaisuudessa: Iiri + grotku + mahd. Iirin jälkeläinen = 3
Shelttejä ei sovi unohtaa. Vaikka joskus pohdin belgien olevan harrastusalttiuden puolesta kuin isoja versioita shelteistä, ei asia aivan niinkään ole. Sheltti on topakka pieni seuralainen, ei aivan yhtä miellyttämishaluinen kuin tämä vertauskohteensa, mutta älykäs ja lojaali yhtä kaikki. Vaikka Nekku onkin aika epätyypillinen sheltti, joka ei epäröi komentaa isompiaan, muistaa sen kanssa silti usein, miksi en ole riemusta kiljuen vaihtamassa rotua kokonaan. Se on vain niin karismaattinen rotu.
Se merle on luultavasti seuraavana hankintalistalla. Haaveilen shelttimäisestä jalostusnartusta, sillä haluan kasvattaa näitäkin koiria. Kasvattajasta en ole aivan satavarma, Nekun kasvattajan kanssa on keskusteltu, mutta asia riippuu paljolti siitä, mihin saumaan hänen seuraava shelttipentueensa asettuu.
Koirien määrä shelttien jälkeen: 3 + merlesheltti = 4
Toisinaan olen leikitellyt ajatuksella kunnon kääpiökoirasta, melkein yksinomaisesta seurakoirasta. Pk-piireissä törmää paljon väheksyvään ajattelutapaan, mitä tulee seurakoiriin. Minä pitäisin siitä, että voisin antaa jonkun koiran olla ihan vaan oma itsensä. Siitä, ettei sitä tarvitsisi koko ajan olla kehittämässä johonkin suuntaan. Siitä, että sille riittäisi ihan normaali kotiarki ja lämmin kainalo, mutta että jos siltä tuntuisi, sen voisi viedä treeneihin, joista se suoriutuisi hyvin.
Kääpiörodut painiskelevat hyvin paljon terveysongelmien kanssa, juuri niin kuin jättirodutkin. Kun koiraa jalostetaan olemaan nätti kuin nappi ja käsilaukkuun sujahtavan pieni, syntyy liian pieniä kalloja, liian lyhyitä kuonoja ja liian matalia runkoja. Pidän kääpiövillakoirista, mutta niillä on melkoinen kirjo erilaisia periytyviä sairauksia. Cavalierit ovat ihania, mutta tuo kallo-ongelma on viimeisen kymmenen vuoden aikana niillä ilmennyt ongelma, joka on hirvittävä ja kivulias. Ehkä olette lukeneetkin siitä. Ja vaikka pitkästä karvasta pidänkin, en jostain syystä lämpene pomeranianeille, kleinspitzeille ja niiden kaltaisille pörröturkeille. Mistähän minä sen mieluisen rodun sitten tällä viikolla bongasin. Yhtä kaikki, tulin todenneeksi, että paperilla perhoskoirat eli phalènet ja papillonit ovat pitkälti se, mitä kääpiörodulta toivoisin. Terhakka arjen sankari.
4 + phalene = 5
Viisi koiraa, joista kolme palveluskoiria. Ehkä minä harkitsen vielä uudemman kerran. :) Vaan eihän sitä elämästä koskaan tiedä, mihin se nakkelee ja mitä se mahdollistaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti