Meidän tefloninharmaa Natsi-neiti on kipeä. Enkä tykkää sen oireista yhtään. Ehkä antauduin liiaksi Googlen vietäväksi, mutta sen idean jälkeen, jonka sieltä sain, olen äärimmäisen huolissani katsonut noita oireita, sillä tunnen ne. Liiankin hyvin.
Yleiskunnon heikkeneminen. Laihtuminen, turkin laadun huononeminen, oksentelu, huono ruokahalu, tiheä virtsaaminen. Ihan kuin meidän Hista vajaa vuosi sitten. Miinus ripuli, joita kissoilla ei munuaisten vajaatoiminnassa niin esiinnykään.
Olen yrittänyt viime viikosta asti päästä sen kanssa lääkäriin, vaan eri asemat pallottelevat meitä ympäriinsä. "Meillä ei ole aikoja, yritä päivystykseen", "tämä ei ole päivystysasia", "meidän ajat menevät ensi viikolle", "soititko jo Ouluvetiin, Akuuttiin, jne..." Eilen kukaan ei vastannut puhelimeen. Tänään sitten vihdoin ja viimein sain ajan torstaille Lemmikkiin. Tulee kallis tikki, mutta se maksetaan, että saadaan Tasha-rievulle jotain diagnoosia. Toivon, että olen väärässä pahojen aavistusteni kanssa.
Kissat ja koirat eivät sairasta tuota vajaatoimintaa ihan samalla tavalla. Kissoille yleensä pystytään antamaan pitempi elinajan ennuste, riippuen siitä, miten varhain sitä ollaan ryhdytty hoitamaan. Minä vannoin Histan kuoleman jälkeen, etten saman diagnoosin sattuessa anna enää yhdenkään lemmikkini päästä niin pitkälle siinä. Mutta mihin sen viivan pystyy piirtämään? Mikä on ohimenevä heikkouden hetki, mikä on lopullinen heikkeneminen? Histankin ripulia olisi voinut viikkoa aiemmin luulla vielä niiksi sen taudeiksi, joiden jälkeen se taas piristyy. Ja kuinkas sitten kävikään.
Kyynelsilmin olen tuota kissaa katsonut ja koettanut varautua siihen hetkeen, jona kuulen sen verikoetuloksista vahvistuksen pelolleni. Se on minun Natsi. Se on vasta seitsemän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti