Arki Iirin kanssa ja Iiri arjessa

Melkein pari kuukautta tässä ollaan Iirin kanssa tutustuttu toisiimme ja minäkin olen päässyt näkemään paljon sellaista käytännössä, mitä olen pohtinut vain teoriassa. Iirillä ikää on tällä hetkellä rapiat 14 vk ja uhmaikä alkaa pikkuhiljaa putkahtelemaan esiin.

Iiri on toistaiseksi ollut kohtalaisen nöyrä auktoriteetteja, minua kohtaan. En ole nähnyt Nekun uhmiksesta tyypillistä hampaat irvessä -kukkoilua, se ei ole vielä haastanut johtajuuttani kunnolla ollenkaan. Uhma ilmenee lähinnä itsepäisenä vetämisenä hihnassa, kissojen härnäämisenä ja haukkumisena sekä jonkinmoisena paimentamisena. 

Itsestäni olen huomannut voimakkaan varovaisuuden piirteen. Blomsterin Pena auttoi tarkastelemaan itseäni tässä mielessä, sanoi minun pohtivan asioita hyvin paljon, mutta että sokeassa uskossa ei ole mitään väärää siinä vaiheessa kun on niin alussa (palvelus)koiran kanssa kuin minä. 

Nyt kun olen ryhtynyt miettimään asiaa, todellakin, ironisesti ottaen tämän lauseen alun huomioon, mietin asioita liikaa. Haluan miltei joka koulutuskikkaan toisen mielipiteen, useimmiten juuri heiltä. Esimerkiksi olen nyt tosiaan kamppaillut tuon Iirin vetämisongelman kanssa. Anne-Mari neuvoi pienen hihnanyppäisyn, jota kannattaa hyödyntää joka kerta, kun hihna kiristyy. No, se auttoi hetken, mutta tämä porhalsi taas tuulispäänä. Pohdin uutta taktiikkaa, mutta Anne-Mari kehotti kokeilemaan sarjanyppäisyjä, ikään kuin hihnalla sähköttämistä koiralle. Se on taas tepsinyt. Jännä, miten yksinkertainen neuvo: "koira ei reagoi nyppäisyyn" -> "no nypi enemmän!" Ja sitä en tajunnut itse. Sekään ei tietty aivan yksioikoista ole, mutta ehkä yksinkertaisin on se, mitä kannattaa kokeilla ensin. 

Tiedän syynkin, miksi harkitsen näin paljon eri metodeja. Olen omalla tavallani äärimmäisen varovainen ja epävarmakin ensimmäisen tällaisen koiran kouluttamisessa. Ärhäkän sheltin kanssa nyt voi vielä pärjätä silkalla fyysisellä ylivoimalla, mutta belgi on ikään kuin aivopestävä haluamaan noudattaa käskyjä, tai muuten, vakavien dominanssiongelmien sattuessa, ihmisellä on suorastaan ympäristölleen vaarallinen koira. Ja tähän ajatukseen kun olen ensin valmentautunut sen puoli vuotta, ei ole ihmekään, jos haluan edetä varovasti. Lisäksi minua vaivaa jonkinlainen ylenpalttinen perfektionismi. Haluaisin Iirin olevan täydellinen koira. Sitähän se ei tietenkään voi olla, mutta haluaisin, että minulla olisi tarpeeksi älyä havaita ongelma-aihiot ajoissa ja ettei minun tarvitsisi ajatella aiheuttaneeni Iiriin jonkun negatiivisen piirteen. Pelkään virheitä sen kouluttamisessa, ja se luultavasti on se perimmäinen syy tilanteeseen, jossa kyselen helposti arvattavien vastauksien perään. No, ehkä tämän jäsentelyn myötä opin vähän tiedostamaan taipumukseni.

Ja asiasta apinanleipäpuuhun. Huolellisesti aikoinaan pohtimani layout ei miellytä minua vieläkään, joten luultavasti tulen vaihtamaan sen taas. Tuo nykyinen leiskakuva ei tietyllä tapaa istu eri resoluutioissa. Joihinkin se on liian suuri ja jokin, useimmiten Iirin pää, jää pois. Joissakin se taas täyttää vain näytön keskiön, mikä ei nyt sinällään haittaa, mitä nyt ärsyttää hiukan. Ja sivun avatessa tuo otsikkokuva piilottaa alleen puolet noista leiskakuvista. Saa nähdä, vaihdanko noiden paikkaa ja teenkö taustasta karvaisen koirankuvien siirtyessä otsikkotekstiin. Niin siinä varmaan käy. Siksi toisekseen kuvat ovat aika vanhoja, millä on oikeastaan väliä lähinnä Iirin suhteen. Nekku ei ole juuri värijakaumiaan muuttanut, mitä nyt kasvattanut komeaa, kiiltävänmustaa turkkia, mutta tuo Iirin pennunharmahtava turkki on kirkastunut varsin hunajaiseksi. Sävy on täsmälleen sama kuin äitinsä turkissa. Iirin korvat ovat myös tietenkin nousseet pystyyn ja maski muuttunut hyvin säännöllisen rajautuneeksi. Laitanpa joku päivä tässä kuvia!

Muok. Laitoinpa kokeeksi tuon Googlen AdSensen, jonka myötä sivuille tuli mainoksia. Nehän eivät ole minun valitsemiani, joten en ole varsinaisesti vastuussa niiden sisällöstä. Jospa niistä jotain hyötyä olisi.