Otin Pipistä jokusen kuvan, vaikka vatsa ei niissä tavattoman hyvin näykään. On muuten todella edullinen koira kuvata, komennettiin seisomaan ja siinä se seistä pönötti niin kauan, että olin saanut tarpeeksi monta. Otin myös pari tilannekuvaa.
Tämä viikonloppu muutoin on mennyt "verivihollisten" toisiinsa totuttamisessa. Luulin tuoneeni Oulusta sävyisämmän kissani Lillin, mutta tytön käyttäytyminen on kuin Tashan. En ollut ennen perjantaita kuullut sen murisevan koskaan ja sähisevänkin ehkä kerran, mutta nyt se on heittäytynyt ihan mahdottomaksi Nekun kanssa. No, siinäpä tottuvat. Lähden tänään takaisin Ouluun, mutta tuon koko katraan Tornioon jahka kesäloma alkaa. Töissä olen enimmäkseen illoissa, joten aika pitkälti näillä on jatkuvasti ihminen pitämässä silmällä sirkusta. Nekulla ei oikein tahdo kärsivällisyys riittää kissan kanssa olemiseen, mikä sitten härnää Lilliä vielä lisää. Kyllä se hiljaisen ja rauhallisen eläimen kanssa tulisi toimeen oikein hyvin, mutta Nekku ei ole oikein kumpaakaan. En ole kammottavan huolissani, kaksi päivää ei ole loppuelämä.
Mutta tässä tuota kuvaa Pipistä. Kuten huomata saattaa, ilmakin oli mitä mainioin tällaisen punatukan kuvaamiseen, näyttää oikein leiskuvalta tuo turkki.
Siinä ollaan esineruutua. Maasta löytyy niin paljon kaikenlaista hienoa, että niitä on ihan pakko noukkia mukaan, varsinkin kun on mammalomalla eikä pääse edes oikeisiin treeneihin.
Ja siinä se on nyt koko komeudessaan. Äippäkoira näyttää herttaisesti pyöristyneeltä, vaikka todellisuudessa se oli meikäläisen silmissä ihan valtava, ainakin siihen nähden, jona olen sen ennen nähnyt.
Niinpä niin, ensi viikolla mahtaa olla jo sellainen jänskätys päällä, ettei tiedä, miten päin olisi. Joku on sanonut, että sitten se kärsimätön osa vasta alkaa, kun vauvat ovat jo maailmassa. Voi hyvinkin pitää paikkansa. Sitten on jo jotain konkreettista, jota odottaa kuin kuuta nousevaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti