Mulla olisi ja on edelleen paljon sanottavaa koira- ja eläinjutuista, mutta suoraan sanottuna nämä välissä olleet kahdeksan vuotta ovat saaneet mut niin sanotusti tukkimaan turpani. Näemmä oireilen sitä häpeää jo noissa vanhoissa teksteissä.
Bloggaaminen on myös muuttunut hirveästi tässä kymmenessä vuodessa. Kun kaiken keskiössä on kuva, tekstiä suosiva alusta jää kuvia suosivien jalkoihin. Mä kuitenkin halusin juuri blogin. Kuvat on välineitä ja tärkeitä sellaisia, mutta ei ne mulle oikeastaan ehkä muuta oo koskaan olleetkaan. Kuvan lisääminen ruokkii algoritmejä ja antaa lukijalle visuaalisen vihjeen, johon tarttua. Mutta mä oon kuitenkin enemmän kirjoittaja. Loppupeleissä.
Belgianpaimenkoira Iiri täytti viime viikolla 12. Mulla oli tämä blogi jo silloin kun se oli vielä emonsa massussa kasvamassa. Tässä 12 vuoden aikana on tapahtunut paljon kaikenlaista. Oon muuttanut monta kertaa, vaihtanut alaa varmaan vielä useammin, eläimiä on kuollut ja uusia syntynyt.
Maine Coon Dana eli Unski kuoli vajaa puolitoista vuotta sitten ärhäkkään sarkoomaan. Unski jäi kahta kuukautta vaille 10-vuotiaaksi.
Maatiaiskissa Pulskilla menee ihan hyvin. Se täytti pari kuukautta sitten 15 vuotta. Hammasremppaa odottelee, mutta muuten oli terveystarkissa kaikki veriarvot priimaa kuukausi sitten.
Shetlanninlammaskoira Nekku täytti niin ikään 12 tänä keväänä. Kuulo reistaa, mutta muuten hänkin on oikein hyväkuntoinen mummeli.
Kanit Wolle ja Ella siirtyivät ajasta ikuisuuteen, Ella jo noin 2014, Wolle pari vuotta sitten peräti 11-vuotiaana pappakanina.
Viime keväänä 2022 meille tuli perheenlisäystä kahden uuden kissan muodossa. Ensin tuli rescuekissa Rosa Parks Dewi-yhdistykseltä ja sitten Maine Coon -pentu Kusti (FI*MötleyCats' Braveheart Barka). Kusti on sen verran eloisa poju, että siitä tulee otettua paljon kuvia ja sellaisen ajattelin tämänkin postauksen loppuun laittaa.
Seuraavaan kertaan siis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti