Puistosamooja

Oon löytänyt uudelleen vanhan harrastuksen. Siihen asti, että muutin pois Oulusta, mulla oli silloin tällöin tapana lähteä kuljeksimaan ympäriinsä vailla sen kummempaa päämäärää kuin oppia tuntemaan oma elimympäristö. Joskus löysin itseni esim. Maikkulasta, tai kun en tiennyt, missä olin, etsin vaan ison tien ja lähdin seuraamaan sitä takaisin keskustaan päin. Nykyään tämäkin on helpompaa älyluurien navigaattoreilla. Taskutietokone laskee sulle optimaalisimman reitin kotiin. Tietty se ei ole niin siistiä kuin vaan harhailla menemään ja luottaa omaan suuntavaistoon. 

Tulee mieleen kesä 2011 Edinburghissa, kun olin lähtenyt pyöräretkelle Itä-Lothianin maaseudulle. Taskussa oli Nokia C7, karttaominaisuuksin siis varustettuna, mutta ulkomailla kartan lataamiseen vaadittava tiedonsiirto oli sikakallista. Ajelin siis pitkin poikin rantaseutuja suunnistaen maamerkkien ja auringon perusteella. Yksi risteys oli poikkeus. Äkkiseltään en hoksannut ollenkaan, mihin suuntaan siitä olisi kannattavin jatkaa. Kaivoin puhelimen taskusta ja annoin sen ladata sen sikakalliin kartan. Puhelin oli lievästi hämillään sijainnin vaihtumisesta Skotlannin Alamaille, joten kartasta ei ollut liikaa apua. Lopullisen päätöksen tein intuition varassa. Se osoittautui oikeaksi. Päädyin tavoitellulle Longniddryn rautatieasemalle, josta ajelin junalla takaisin Edinburghiin. 

Tässä tulee se BAT-hihnan eittämättömin plussapuoli: se vähentää vetämistä 90 prosentilla. Kun energia ei enää mene vetävän koiran aisoissapitämiseen, jaksaa kävellä kauaskin. Me ollaan tällä viikolla kävelty monta kertaa yli 5 km. Oon päässyt takaisin samoilemaan. Se on jo nyt parantanut mun Helsinki-maantietoa huomattavasti. 

Haluan samoilla pitemmällekin. Mun haaveena on, että jonain päivänä, ehkä vuoden tai kahden päästä, vaelletaan Helsingistä Haaparannalle. Reitin odotettu pituus on noin 1000 km, koska aikomus ei todellakaan ole mennä suorinta reittiä. Tähän aikaa pitäisi varata pari kuukautta. Pari kuukautta tien päällä mukana vain oleelliset rinkassa. Yöt nukutaan enimmäkseen teltassa, mutta mahdollisuuksien mukaan myös tuttujen luona ja hostellissa. Koiran kanssa ei edes pelota. 

Tänä kesänä ajattelin kävellä satasen. Se voi olla esim. Kemistä Ouluun tai Helsimgistä Riihimäelle. Siihen harjoitteleminen käy näiden lenkkien kautta - kehitetään omaa kestävyyttä ja totutetaan kroppaa ja koiraa pitkille matkoille.